motivation att studera
11/24/2015
11/23/2015
Pikkuiset jouluiset
Kuuluuko tortuissa hillo alle vai päälle? Huomaa nimittäin poikkeava yksilö.
Terveisin, nimimerkki hillo kuuluu päälle ja torttujentekokielto nyt päällä myös
Viikonloppuna vietettiin pikkuisia jouluisia ihan vaan kavereiden, pipareiden, torttujen, glögin sekä yhden pienen ja söpön, mutta villin, kissan seurassa. Seuraavaks onkin suunnitteilla suuret jouluiset, koska ilta jäi vähän niinkun kesken. Jouluun on enää muutama hassu viikonloppu, joten kiirettä piisaa suurien jouluisten järjestämisessä.
Joululahjatkin on vielä hyvin varhaisessa mietintäharkintavaiheessa, mutta joulustressiä muuten ei kauheammin näy, ei kuulu, sillä taidan lähteä ennen joulua livokkaan auringon alle perheen kanssa (kuulostaa että olisin mamma 30v, farmarivolvo ja 2 lasta ja miäs, mutta en onneks (vielä) oo sellanen). Paluulento onkin vasta ens vuonna ja tarkotus olis palata lumikinosten väliin kauniin ruskettuneena ja seuraavan vuoden edestä lomailleella. Kesäthän kuuluu viettää töissä, niin seuraavaks lomailen sitte ens vuoden jouluna.
 |
| Kissa, jonka neljäs nimi Mervi allekirjoittaneen ansiosta |
Jotta tän postauksen vähäisemmätkin päät ja hännät tippuis pois, haluan loppuun jakaa kaikkien (vähäistäkin vähäisempien) lukijoiden kesken pienen sneakpeakin ens vuoden helmikuun yhden päivän outfitistä. (Oon kyllä melkonen tyylitaituri ja muotitietoinen, kun alan jo kaks ja puol kuukautta etukäteen hehkuttamaan päivän asua.) En malta odottaa, että pääsen esittelemään ootd:tä sitte joskus, kun sen aika koittaa. Siihen asti on pärjättävä alla olevaa kuvaa tuijottamalla.
Adios, derivointi kutsuu. f(x)=3x3+5x+3 → f'(x)=9x2+5
11/04/2015
Näin löydät opiskelumotin
Onko moti katossa ja et tunnu löytävän sitä mistään? Näillä lukuisilla neuvokkailla vinkeillä (jotka toiminevat parhaiten kotioloissa) löydät motin katosta.
1. Käy pesemässä kasvot, sillä se virkistää mukavasti. Mahdollisuuksien mukaan käytä hyvän tuoksuisia tuotteita, sillä ne jättävät kivan freessin olon.
2. Käy pesemässä silmälasit, jotta näkökyky toimii niin, että näkisitkin jotain. Glasögönisit on kuitenkin aina likaiset.
3. Vie likaset astiat pöydältäsi tiskiin. Myönnä pois, että niitä kuitenkin siinä pöydällä on.
4. Samalla reissulla ota iso lasi vettä ja mahdollinen täyttösammio, josta lasia voi täyttää. Muista asettaa vesilasi kauas pöydällä majailevista tietoteknisistä vempeleistä ja kalliista koulukirjoista ihan vain varmuuden vuoksi.
5. Kastele pöydällä elelevät (kuolelevat) kasvit.
6. Siivoa pöydältäsi roskat pois.
7. Ota pöydälle esiin tarvitsemasi oppikirjat ja vihot. Asettele ne nätisti pöydän päätyyn.
8. Sytytä kynttilä luomaan tunnelmaa. Ei mielellään turvallisuussyistä itse työpöydälle, mutta vaikka viereisen lipaston päälle.
9. Vaihda mukavammat vaatteet päälle.
10. Etsi kivoja, käteensopivia ja toimivia kyniä. Mieluiten kuitukärkikyniä, yliviivaustusseja, lyijykyniä, värikyniä, kuulakärkikyniä, lyijytäytekyniä. Määrä on päätettävissä oman mielen mukaan.
11. Kaiva myös laskin esiin.
12. Pyyhi pöytä. Rättiä et kuitenkaan jaksa hakea, joten käsi on tarpeeksi toimiva.
13. Varmista, että kynien lisäksi kaikki tarpeellinen ja tarpeeton on käden ulottuvilla. (Esimerkiksi laatikossa vieressäsi) Tarkoitan siis, että on terotin, sakset, liimapuikko, korjaustussi/-teippi, paperiveitsi, nitoja, rei'itin, klemmareita, teippiä, viivotin, pyyhekumeja, harppi, kulmaviivotin ja mitä näitä nyt on.
14. Tee to do -lista siitä kaikesta, mitä pitäisi tehdä. Ulkoasu ja fontti on tärkeitä. Huoliteltu ulkonäkö on kaiken a ja o.
15. Tumblaa.
16. Laita joku kiva soittolista soimaan jotain kivaa keskittymismusiikkia
17. Aloita se to do-lista.
18. Tumblaa lisää.
19. Tee to do -lista loppuun.
20. Kaiva kalenteri esiin ja piirrä sekä merkkaile sinne kaikkea kivaa.
21. prkl kaiva ne koulujutut esii ja ala hommiis siitä. Älä kuvaa opiskeluasi – ketään ei kiinnosta. Älä tumblaa – vie turhaan aikaa. Älä eksy harhapoluille – sen, minkä taakseen jättää sen edestään löytää.
Oikeesti teen läksyt yleensä täyden pöydän pienessä nurkassa rojun seassa ja panostukseni on aika minimaalista. Mut nää on näitä tapoja luoda harhakuvitelmia toimintatavoista.
1. Käy pesemässä kasvot, sillä se virkistää mukavasti. Mahdollisuuksien mukaan käytä hyvän tuoksuisia tuotteita, sillä ne jättävät kivan freessin olon.
2. Käy pesemässä silmälasit, jotta näkökyky toimii niin, että näkisitkin jotain. Glasögönisit on kuitenkin aina likaiset.
3. Vie likaset astiat pöydältäsi tiskiin. Myönnä pois, että niitä kuitenkin siinä pöydällä on.
4. Samalla reissulla ota iso lasi vettä ja mahdollinen täyttösammio, josta lasia voi täyttää. Muista asettaa vesilasi kauas pöydällä majailevista tietoteknisistä vempeleistä ja kalliista koulukirjoista ihan vain varmuuden vuoksi.
5. Kastele pöydällä elelevät (kuolelevat) kasvit.
6. Siivoa pöydältäsi roskat pois.
7. Ota pöydälle esiin tarvitsemasi oppikirjat ja vihot. Asettele ne nätisti pöydän päätyyn.
8. Sytytä kynttilä luomaan tunnelmaa. Ei mielellään turvallisuussyistä itse työpöydälle, mutta vaikka viereisen lipaston päälle.
9. Vaihda mukavammat vaatteet päälle.
10. Etsi kivoja, käteensopivia ja toimivia kyniä. Mieluiten kuitukärkikyniä, yliviivaustusseja, lyijykyniä, värikyniä, kuulakärkikyniä, lyijytäytekyniä. Määrä on päätettävissä oman mielen mukaan.
11. Kaiva myös laskin esiin.
12. Pyyhi pöytä. Rättiä et kuitenkaan jaksa hakea, joten käsi on tarpeeksi toimiva.
13. Varmista, että kynien lisäksi kaikki tarpeellinen ja tarpeeton on käden ulottuvilla. (Esimerkiksi laatikossa vieressäsi) Tarkoitan siis, että on terotin, sakset, liimapuikko, korjaustussi/-teippi, paperiveitsi, nitoja, rei'itin, klemmareita, teippiä, viivotin, pyyhekumeja, harppi, kulmaviivotin ja mitä näitä nyt on.
14. Tee to do -lista siitä kaikesta, mitä pitäisi tehdä. Ulkoasu ja fontti on tärkeitä. Huoliteltu ulkonäkö on kaiken a ja o.
15. Tumblaa.
16. Laita joku kiva soittolista soimaan jotain kivaa keskittymismusiikkia
17. Aloita se to do-lista.
18. Tumblaa lisää.
19. Tee to do -lista loppuun.
20. Kaiva kalenteri esiin ja piirrä sekä merkkaile sinne kaikkea kivaa.
21. prkl kaiva ne koulujutut esii ja ala hommiis siitä. Älä kuvaa opiskeluasi – ketään ei kiinnosta. Älä tumblaa – vie turhaan aikaa. Älä eksy harhapoluille – sen, minkä taakseen jättää sen edestään löytää.
Oikeesti teen läksyt yleensä täyden pöydän pienessä nurkassa rojun seassa ja panostukseni on aika minimaalista. Mut nää on näitä tapoja luoda harhakuvitelmia toimintatavoista.
10/18/2015
Luontokuvaaja
Edit: Postaustahti on päätävä huimaava, mutta sillon on tehtävä, kun siltä tuntuu.
Editedit: Vanhat postaukset on taas täällä teknisten ongelmien jälkeenkin.
Suamen luanto
Inspiroidun ajatuksesta Suomen luonto. Se on maailman mittakaavassa yllättävänkin karua ja tylsää. Hienoja värejä tai näyttäviä lajeja niin eläinten kuin kasvienkin puolella tuntuu olevan kovin vähän. Toisaalta ei näyttävyys ja krumeluuri tarkoita, että jokin olisi välttämättä hieno niin diipiltä kuin se kuulostaakin. Pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle ja arvostaakseen sitä, mitä meillä täällä Suomessa on. Kliseistä, mutta niin totta niinkuin kliseillä yleensä onkin tapana. Jos totuuspohjaa ei olisi, ei ne myöskään olisi yltäneet kliseiksi.
Klisee klisee klisee vähän vielä toistoa lisää klisee klisee klisee.
10/17/2015
Kurkistus todellisuuteen
Kaikki postauksen kuvat on touko-kesäkuulta eikä varsinaisesti liity tapaukseen.
Kaikki alkoi 4. joulukuuta 2014, kun selailin netissä epätoivoisena kouluun kyllästyneenä opiskelijana mahdollisuuksia päästä ulkomaille. Jossain vaiheessa nenän eteen lävähtikin tieto UWC:stä. (IB-tutkinto kansainvälisessä lukiossa jossakin 10 UWC:n koulussa). Sisuunnuin ja päätin, että se on mun juttu. Haen stipendiä ja katon miten käy.
Tammikuun vietin nenä kiinni näytössä kirjoittaessa hakemusta. Muistikuvat tuolta ajalta on hämärät. Kirjoitin paljon hakemusta, mutta myös fiiliksiä elämästä, tulevaisuudesta ja maailmasta. Tammikuun lopussa vein hakemuksen postiin ja se jos jokin oli hämmentävää. Yhtäkkiä koko se ajatus- ja kirjoitustyö oli pieni paperinippu ja päätökset muiden käsissä. Alkoi armoton odotus haastattelukutusun postilaatikkoon kolahtamisesta.
Odotus kannatti ja haastattelukutsu saapui. Ilo oli katossa hetken ja sitten siirtyi tunnetilaa jännitykseen. Haastatteluihin ei voinut valmistautua varsinaisesti mitenkään, joten ei ollut mitään, johon keskittää ajatukset. Joskus silloin kävin hakemassa elämäni ensimmäisen salikortin koulun kautta saadusta diilistä 2 jaksoa (n. 4kk) maksoi 20 euroa. Ajattelin, ettei ole mitään hävittävää.
Yhtäkkiä huomasin ravaavani salilla, tai pikemminkin spinningissä, keski-ikäisten ihmisten kanssa lähestulkoon kilpaa. Pimeät talvi-illat kului mukavasti hikisissä merkeissä urheillessa. Jalkapallon aiheuttamat traumat liikunnasta oli heitetty nurkkaan ja tilalle oli tullut "pakko päästä just nyt" -fiilis.
Pitkän ja hartaan odotuksen jälkeen koitti haastattelupäivä Helsingissä. Tuolta päivältä mielessä on tilannekuvia, mutta pakko myöntää, että kokonaiskuva tapahtumista on melko hatara. Kokemus oli mahtava ja sen kruunasi yli varojen kahvittelu Ekbergillä Bulevardilla kolmen muun jännittäjän kanssa. Oli kaksi haastattelua sekä ryhmäosuus. Oli mielenkiintoisia ihmisiä ja mielenkiintoisia keskusteluja.
Seuraavana päivänä oli lupa soittaa toimistolle tuloksien perässä. Kun pitkä litannia puhetta valintojen vaikeudesta alkoi tajusin, että ei napannut. Se ei sittenkään ollut mun juttu. Siinä vaiheessa olo oli, että okei moikka. Päälimmäinen fiilis oli, että näinhän tän kuuluikin mennä. Olin monta kuukautta hypettänyt asiaa ja miettinyt mahdollisuuksia. Ei oikeasti varmaan ollut päivääkään, jolloin en olisi miettinyt edes yhtä asiaa UWC:stä.
Tällä tekstillä haluaisin rohkaista ihmisiä hakemaan UWC:hen, sillä onhan se mahtava koulusysteemi höystettynä kansainvälisyydellä. Tietoisuus koko mahdollisuutta on Suomessa todella pientä. Toisaalta haluan kannustaa yrittämään, sillä "yrittänyttä ei laiteta", vaikka se onkin yksi kuluneimmista sanonnoista.
Asia, joka koko hakuprosessissa häiritsi, oli, etten mistään löytänyt "pettyjien" kokemuksia. Luin blogeja ympäri maailmaa kirjoittelevilta stipendiaateilta, mutta ainuttakaan tarinaa en löytänyt sellaiselta, joka haki, mutta ei stipendiä saanut. Toisaalta (kliseitä vähän lisää) jälkeen päin kyllä myönnän, että koko hakuprosessi ja pettyminen on ollut sellainen tapahtumasarja, josta vain oli päästävä yksin läpi, jotta pääsen asian yli. Mutta silti haluan jakaa oman tarinani ja toivon jonkun saavan siitä voimaa hakuprosessiin tai edes elämään yleensä.
Vaikka UWC ei tehnytkään unelmistani totta, opin kolme erittäin tärkeää asiaa:
1) Unelmien eteen pitää tehdä töitä ja ulkomaat kyllä kutsuvat mua joskus lukion jälkeen.
2) Pettymykset kuuluvat asiaan.
3) Elämä ihan oikeasti jatkuu!
Jotta tarina spinningistä ei jäisi epäloogiseksi sivuhuomioksi palaan siihen vielä hetkeksi. Jos asiaa haluaa diipimmältä kannalta miettiä, on spinning ja saliharrastus yksi iso suuri plussa, jonka UWC toi piristämään päiviä. Olen innostunut ja syöksynyt mukaan ryhmäliikuntatunneille (vaikka ensimmäiset meni miten meni pelosta kankeana). Aluksi menin sinne spinning-tunneille yksinkertaisesti siitä syystä, että se oli ainut asia, josta tiesin, mitä tehdä.
Sali oli kauhujen keskittymä, koska mulla ei luonnollisesti ollut hajuakaan, että mitä missä milloin hä mitä täällä tehdään ja ennen kaikkea miten. Sittemmin olen saanut kaksi saliohjelmaa ja treenaan nykyään nelisen kertaa viikossa ja ennen kaikkea nautin liikunnasta. Tästä aiheesta todennäköisesti tullaan vääntämään juttua vielä tulevaisuudessakin, onhan liikunta nyt osa mun _jokapäiväistä_ elämää.
Mutta mitä on tapahtunut hakuprosessin ja nykyhetken välissä? Ja mitä kuuluu operaatiolle kansainvälisyys?
Kesän työskentelin tehtaassa todeten, että se ei ehkä kuitenkaan ole mun tulevaisuus. Kansainvälisyys on myös osa mun elämää Maailmanvaihdon tukihenkilötoiminnan myötä. Koulussa kakkosvuosi painaa menemään ja wanhojen tanssit lähestyy kovaa vauhtia. Asiat on parhaillaan hyvällä mallilla ja elämä leppoisan mukavaa omassa kuplassa (silmätulehduksesta huolimatta). Tulevaisuuden suunnitelmat on vielä kovin auki, kuten ovet maailmallekin. Varmaa on se, että maailmaa haluan nähdä livenä, enkä vain näytöltä.
10/16/2015
Valokuvaustaidot hallussa
Viime aikoina kaikki mun ottamat kuvat on näyttänyt enemmän tai vähemmän alla olevilta näpsäsyiltä. Snapchatin uusi ominaisuus on vienyt mukanansa. Naaman lihakset on ainakin vetreinä, kun säännöllisesti harrastaa naamajumppaa. Tästä kuukauden kuvasaldosta sisuuntuneena voisin ryhdistäytyä.
Ruudun takana huutelee yks silmätulehduspotilas. Lääkärin määrämät silmätipat on nyt viimeisinä lomapäivinä ainoat, jotka rytmittää päiviä edes jotenkin. Viikon antibiottisilmätippakuuri on vasta aluillaan, mutta oon pää pyörällä kellon kyttäämisestä. Tippoja pitäisi tähdätä silmiin noin kolmen tunnin välein, joka ei oo mulle helppoa. Ihan vain siitä syystä, että mulla on taipumus syventyä todenteolla siihen mitä teen. Kellon kyttääminen ei oikein auta asiaa.
Oli mulla muutakin asiaa, kuin silmätipat. Haluaisin ravottaa vähän omaa persoonaani ja syitä, miksi blogi joutui pakkolomalle. Yksinkertaisesti tuli muuta ajateltavaa ja kirjoitettavaa, mutta haluaisin raapaista pintaa syvemmälle, mutta se vaatinee uuden postauksen.
Olisin myös iloinen, mikäli täällä blogissa liikkuu joku muukin kuin minä, että hihkaisisitte edes jotain. Hallitsen monologin ilman kuuntelijoita hyvin ja se ei ole ongelma, mutta haluaisin mielelläni kuulla, että onko yleisöä yhtään ketään.
 |
| ennen koeviikkoa oli tuskaista | koeviikolla silmät oli pullahtaa päästä | koeviikon lopussa olemus vasta olikin repsahtanut |
 |
| Kaikki hyvähän alkaa aina siitä, että oli tylsää | vessa on kerrassaan toimiva valokuvausstudio | Midnight Run 2015 \o/ |
Oli mulla muutakin asiaa, kuin silmätipat. Haluaisin ravottaa vähän omaa persoonaani ja syitä, miksi blogi joutui pakkolomalle. Yksinkertaisesti tuli muuta ajateltavaa ja kirjoitettavaa, mutta haluaisin raapaista pintaa syvemmälle, mutta se vaatinee uuden postauksen.
Olisin myös iloinen, mikäli täällä blogissa liikkuu joku muukin kuin minä, että hihkaisisitte edes jotain. Hallitsen monologin ilman kuuntelijoita hyvin ja se ei ole ongelma, mutta haluaisin mielelläni kuulla, että onko yleisöä yhtään ketään.
10/15/2015
Päk in tö pisnes
Täällä sitä ollaan taas.
Mulla on viime aikoina ollut kolme ongelmaa:
1) En osaa kirjoittaa ajatuksiani sanoiksi.
2) En osaa ottaa hienoja kuvia. (Puhelimella siis, koska ihan niinku mä jotain kameraa kaivaisin esiin joskus oikeesti...)
3) En osaa käyttää tietokonetta Safaria ja Netflixiä enempää.
Ja loogisen päättelykykyni avulla tulin sellaiseen lopputulokseen, että ehkä tämän blogin avulla voisin olla taas kolme ongelmaa murheettomampi. Avautumalla kerran puolessa vuodessa tänne koulustressistä. No mutta eikös se ollut, että yrittänyttä ei laiteta...
Tosta valokuvaamisesta voisin ihan vain sen sanoa, että yllä olevat kuvat on loistava merkki valokuvaustaidon syvästä ikijäästä. Tänään lompsiessani bussipysäkille kääntelin päätäni pöllön tavoin ja yritin epätoivoisesti pälyillä, ettei kukaan vaan vahingossakaan näe mua ottamassa niitä ainaisia syksykuvia. Hei c'moon syksy onhan joka vuosi, ei sitä aina tartteis valokuvata. Silti oli nyt kuitenkin hieno syysaurinko ja -puusto saatava edes parin otoksen verran mun sähköiseen muistiin eli puhelimeeni. MUTTA. Ylemmästä kuvasta ehkä suurennuslasin kanssa näkee suojatien, jonka kohdalla on bussipysäkki. Siellä oli mummo mustissa vaatteissa odottamassa kyytiään.
Ja niinku mä luulin, että olin yksin... Mutta se mummo näki.
Ps. Mitä tää on. Oon näemmä niin peloissani paluusta blogin äärelle, että iho on kananlihalla. Ei hyvä. Ei yhtään hyvä.
Pss. Vanhat postaukset tulee takaisin, jos tulee. Kuvien kanssa legendaarisia teknisiä ongelmia.
Mulla on viime aikoina ollut kolme ongelmaa:
1) En osaa kirjoittaa ajatuksiani sanoiksi.
2) En osaa ottaa hienoja kuvia. (Puhelimella siis, koska ihan niinku mä jotain kameraa kaivaisin esiin joskus oikeesti...)
3) En osaa käyttää tietokonetta Safaria ja Netflixiä enempää.
Ja loogisen päättelykykyni avulla tulin sellaiseen lopputulokseen, että ehkä tämän blogin avulla voisin olla taas kolme ongelmaa murheettomampi. Avautumalla kerran puolessa vuodessa tänne koulustressistä. No mutta eikös se ollut, että yrittänyttä ei laiteta...
Tosta valokuvaamisesta voisin ihan vain sen sanoa, että yllä olevat kuvat on loistava merkki valokuvaustaidon syvästä ikijäästä. Tänään lompsiessani bussipysäkille kääntelin päätäni pöllön tavoin ja yritin epätoivoisesti pälyillä, ettei kukaan vaan vahingossakaan näe mua ottamassa niitä ainaisia syksykuvia. Hei c'moon syksy onhan joka vuosi, ei sitä aina tartteis valokuvata. Silti oli nyt kuitenkin hieno syysaurinko ja -puusto saatava edes parin otoksen verran mun sähköiseen muistiin eli puhelimeeni. MUTTA. Ylemmästä kuvasta ehkä suurennuslasin kanssa näkee suojatien, jonka kohdalla on bussipysäkki. Siellä oli mummo mustissa vaatteissa odottamassa kyytiään.
Ja niinku mä luulin, että olin yksin... Mutta se mummo näki.
Ps. Mitä tää on. Oon näemmä niin peloissani paluusta blogin äärelle, että iho on kananlihalla. Ei hyvä. Ei yhtään hyvä.
Pss. Vanhat postaukset tulee takaisin, jos tulee. Kuvien kanssa legendaarisia teknisiä ongelmia.
7/05/2015
Nauruasi vailla olen se linnuton puu
Haudi hai. Täällä mä taas oon. Kaipaan valokuvaamista ja kirjoittamista. Luovuus haluaa päästä valloilleen. Elämä kaipaa muistijälkiä, joiden avulla voi jälkikäteen fiilistellä villiä ja vapaata nuoruutta. Vanhat postaukset näkykööt, koska ne on osa mua ja tulee aina olemaankin.
Ketään ei oikeasti kiinnosta 17-vuotiaan lukiolaisen elämä. Ei se ole mitään extremeilyä, vaan päivästä toiseen samaa arkea. Kesäkin kun kuluu töitä tehden, ei pääse juuri villejä interrail-matkoja tai muita päätä huimaavia matkoja syntymään. Mutta haluan tehdä tätä itselleni. Koska olen elämäni tärkein ihminen.
Haluan myös hakata päätä seinään aka huutaa mielipiteitäni maailmalle aka päästä vaikuttamaan epäkohtiin. Muurahainen ei saa kekoaan yksin rakennettua, mutta ehkä voin olla yksi ison keon rakentajista. Voi näitä ihania kielikuvia.
ps. Lisää musta löytyy tästä linkistä, joka löytynee myös blogin alaboksista.
3/31/2015
Yksi aito ihminen, kiitos
Jatketaan vanhalla aineistolla, joka kylläkään ei ole edes vanhaa. Tämän vuotista settiä tämä. Maaliskuun alulta, kun revittelin ypöyksin kotona ja testailin, miltä näyttäisi kunnon meikki omalla naamallani. Alimman kuvan oikeanpuoleinen on semmoinen melkoperusmeikki, joka toimii arjessa.
Oon miettiny, minkä takia ihmiset, jotka käyttää meikkiä on muka feikkejä? Eikö aina sanota, että ei sillä ulkokuorella ole väliä? Mikä muka tekee meikillisestä tapauksesta niin merkillisen, että se tekee poikkeuksen sääntöön?
2/19/2015
Joskus ei vain jaksa, mutta miksi?
Koska sitä oppii hellittämään? Ajoissa? Mikä edes on ajoissa? Onko se jo ennen alkamista? Mistä löytäisi kultaisen keskitien? Tai onko sitä edes olemassa?
Eikö nykypäivänä voi lopettaa, kuin vasta kun on palanut loppuun? Silloinko voi sanoa "ei", kun ei enää millään ilveellä jaksa?
Miksi? Missä? Miksi? Milloin? Miksi? Mitä? Miksi?
Tarvitsen lomani. Koneisto ei jaksa enää painaa eteenpäin täyttä höökiä. Jostain on helpotettava.
2/08/2015
Elämää se vain on
Sanani eivät riitä tänne asti. Identiteettikriisi on saapunut. En tiedä, mistä tänne kirjoittaisin. Minkälaisista fiiliksistä kertoisin. Jakaisinko vain kuvia. Tai hetkiä. Tai ajatuksia. Ajatustyö on käynnissä ja haluan edetä siinä johonkin suuntaan.
Elämäni suuria pieniä iloja on viime aikoina ollut koeviikon loppuminen, New Girl'n katsominen Netflixistä, elämäni ensimmäinen ryhmäliikuntatunti, maahan satanut lumi ja kavereiden kanssa retki metsään.
1/11/2015
Nyt ei ole uudenvuodenlupaus tämä
Kun lupauksen sanoo ääneen, niin eikö silloin siitä kiinni pitäminen ole helpompaa? Kun yhtäkkiä lupausta ei ole tehnyt vain itselleen, vaan siitä on myös kailottanut esimerkiksi bittiavaruuteen. Nyt on sellaisen aika, vaikka en tällasta tuppaa yleensä harrastelemaan.
Oon vienyt laiskuuteni kutakuinkin uudelle tasolle. En saa yksinkertaisesti mittän aikaseksi. Niinku öö yhtään mitään. Löysin äsken to do -listan, jonka tein ennen lomaa. Listalta ei ollut yksikään rasti ruksiutunut itsestään. Eikä allekirjoittanutkaan ollut tehnyt asioille yhtään mitään. Lomalla sen sijaan kerkesin kyllä nukkua ja katsella lähemmäs parikymmentä elokuvaa ja muitakin sarjoja ihan kiitettävää tahtia. Kerkesin syödä, mutta en mukamas urheilla. Kerkesin viettää aikaa kavereiden ja perheen kanssa ja sanottakoon, että se on ainut kohta, josta voin olla ylpeä.
Tiukka ote omasta niskasta olisi nyt paikallaan. Eikä mitään konditionaalin -isi-muotoja vaan pikemminkin imperatiivia. Ota omasta niskasta nyt tiukka ote. Mun päivät valuu hukkaan. En saa mitään aikaseksi ja se vähä mitä teen on joskus puolenyön maissa. Ei varmaan yllätä ketään, että yöunet kärsii ja väsy on kova seuraavana päivänä. Tämä kuvio sitten uusiutuu joka päivä ja oravanpyörä on valmis. Asialle on tehtävä jotain. Ajatusten on siirryttävä tekemisen tasolle. Ei enää jossittelua, niinkuin ala-asteen opettajammekin aina toitotteli.
Aluksi voisin aloittaa suihkulla, lakanoiden vaihdolla, läksyjen tekemisellä ja Seitsemän veljeksen lukemisella (wohoo enää 298/340 sivua jäljellä aikaakin huimasti torstaihin). Toimintaa, kiitos.
Ne aiemmat diipadaapat siitä prosessista on täyttä totta, mutta itsekurini ei pystynyt pitämään itseäni tästä blogista irti. Veri veti takasin. Prosessi kyllä on kesken vielä, mutta jonkunlaista ääntä haluan täälläkin pitää. Jotain millä voi nollata aivot ja jatkaa sitten taas hyödyllisyyksien parissa. Kun on saanut lentävät ajatukset sanojen muotoon on keskittyminen taas astetta helpompaa.
Voisin alkaa jatkossa veistelemään täällä hyviä vitsejä enemmän. Tai no vitsejäkin ylipäänsä.
1/05/2015
Summa summarum
Tuuliviiri menee tuulen mukana edes takaisin ja sitä rataa. Taukoni ei suinkaan ole loppunut. Prosessi ei suinkaan ole vielä ohi. Halusin kuitenkin tulla summaaman vuoden 2014 yhteen nippuun. Halusin jotain konkreettista ja sellaisen paikan yhteenvedolle, että tiedän sen löytäväni vielä vuoden päästäkin. Tauko siis tästä vuosikoosteesta huolimatta jatkuu. Prosessi on yhä edelleen kesken ja vaatii työstämistä ja siksi myös aikaa.
Lukion myötä on kaveripiiriin tullut uusia kavereita. Joistakin vanhoista kavereista tullut kenties kuluneen vuoden aikana ystäviä.
2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
Oi kyllä. Tein paljon sellasia. Muutamia mainittakoon, että neuloin villatakin, kirjoitin ja pidin puheen, paiskin kesätöitä, aloitin lukion ja hostasin viikon verran kahta ranskalaista.
3. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
Ensimmäisenä ehdottomasti puheen pitäminen! Voitin pelkoni ja jännityksen. Voittajafiilis oli parasta. Myös viimenen työpäivä kesällä, kun tajusi, että selvisin kunnialla ja kehujen kera koko kesästä.
4. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
Viilenneitä välejä joo.
5. Oletko muuttunut viimeisen vuoden aikana?
Kyllä. Paljon tapahtui ja muutos on ollut siinä hullunmyllyssä väistämätöntä. Kerran tuossa mietin, että onko muutos ollut hyvään vai huonoon. Lopulta tajusin, että muutos on ollut eteenpäin, johonkin sellaiseen, mitä ei voi vertailla menneisyyden kanssa.
6. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Sanoisinkos, että aiemmin mainitut ranskalaiset, ehkä. Tai sitten lukiokaverit. En osaa sanoa. Kaikki.
7. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Serkkuni kyllä juu sai suloisen pienen tytön.
8. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei, onneksi.
9. Missä maissa kävit?
Englannissa ja Ruotsissa.
10. Mitä sellaista haluaisit vuodelta 2015, joka ei onnistunut vuonna 2014?
Tää on paha, koska en olettanut tai toivonut vuonna 2014 onnistuvan oikeastaan mitään. Annoin sen kumma kyllä mennä eteenpäin melkolailla omalla painollaan. Mutta jos jotain tähän sanoisin niin liikuntaa mieluusti ja paljon enemmän kuin vuoden 2014 säälittävän pienet määrät.
11. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2014?
Elokuun ensimmäinen ehkä? Kesätyöt loppuivat, sain työtodistuksen ja lähdin heti ruokatunnin jälkeen kodin ja Helsinki-Vantaan kautta Lontooseen. Tai sitten se puheenpitopäivä eli toukokuun 23. päivä.
12. Vuoden suurin saavutuksesi?
Kesätyöt ja jokaisena kesäarkiaamuna viideltä herääminen.
13. ...ja suurin epäonnistuminen?
Kummallista kyllä en muista ainakaan epäonnistuneeni pahemmin vuonna 2014, joten en osaa sanoa. En nukkunut kesällä yhtenäkään päivänä edes pommiin. Kai sitä kuitenkin jotain tuli möhlittyä.
14. Kärsitkö vammoista?
En onneksi. Sain vuonna 2013 vammoista tarpeeksi, niin 2014 mentiin eteenpäin kyllä melko "vammavapaasti".
15. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Ensimmäisillä palkoilla ostettu MacBook Air sanoisinkos. Täyttä rakkautta yhä. Ja jokainen penni 110 prosenttisesti itse ansaittu. Kakkosena tulee mjehmjeh Netflix.
16. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Kaikkien, jotka kestivät mua. Oikeesti. Suuret kiitokset.
17. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
En näin äkkiseltään osaa ketään nimetä itseni lisäksi. Olen siis vissiin itse itseni pahin vastustaja...
18. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Jaa. Taisi olla Mac tai vaatteet, hups.
19. Mistä innostuit eniten?
Lontoo ja Lontoon metro. Se oli hulvatonta se.
20. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Onnellisempi ehdottomasti. Vuosi sittenkään ei onnellisuuden kannalta olleet huonot ajat, mutta kyllä sanoisin, että 5-0 hakkaa tämä hetki vuoden takaisen.
Tämä taaseen on uudenvuodenaatolta ja meidän mukavista pikkujuhlista kaverin luota.
21. Lihavampi vai laihempi?
Pitkälti samoissa mennään.
22. Rikkaampi vai köyhempi?
Aavistuksen rikkaampi, vaikkakin rahat on kyllä ropisseet kukkarosta pois päin melkolailla.
23. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Olisin voinut syksyllä ainakin nukkua enemmän öisin. Paljon enemmän. Toisaalta olisin joidenkin kavereiden kanssa voinut viettää huomattavan paljon enemmän aikaa ja samoin liikunnan ilon parissa olisi voinut viettää enemmän aikaa.
24. ...entä vähemmän?
Päiväunet. Suuri murheenkryyni. Sekoittaa yöunirytmin melko huolella ja oravanpyörä on valmis ja loppumaton. Toisaalta vähemmän olisi voinut olla myös yleistä lagaamista tehden ei-mitään.
25. Miten vietit joulun? Entä juhannuksen?
Joulun olin kotona perheen ja isän vanhempien sekä heidän uusien puolisojen kanssa. Juhannus kului vanhempien, sukulaisten ja muun porukan kanssa mökillä. Ensi juhannukselle on muut suunnitelmat, heh heh. Innolla odottaen.
26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
HIMYM ehdottomasti! En tiedä, miten elää kun saan pian viimeisenkin tuotantokaudenkin katsottua loppuun.
27. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Taisin lukea säälittävän vähän kirjoja. Hmmm. No ei ainakaan mikään koulukirja, joten ööööh. En tiedä.
28. ...entä musiikillinen löytö?
Jaa, paha tämäkin. Ehkä ilmainen Spotify Premium ja Browse-toiminto. Ainiin ja lisäksi ehdottomasti pitää mainita klassisen löytyminen keskittymismusiikiksi!
29. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Töitä, töitä ja töitä. Töiden jälkeen kotiin nukkumaan loppupäiväksi. (Vai käytiinköhän äidin kanssa objektiiviostoksilla ja IKEAssa sinä päivänä töiden jälkeen. En muista.)
30. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
Kaverit ja perhe. Sellaset ihmiset, jotka uskalsi sanoa suoraan ja tiputtaa pään pilvistä maanpinnalle.
Yhteenvedon yhteenveto. Vuoden 2013 katsauksen lopetin näin: Uudelta vuodelta odotan... En odota mitään. Hyvät asiat tulee, jos on tullakseen, sama koskee huonoja juttuja. Tämän vuoden haaste on päiväkirja vuoden ajan, kun viime vuonna se oli "memory jar". Ja toivon, että voin olla oma itteni, en halua mitään piirteitä pois vaan haluun olla just sellanen ku olen. Kieltämättä jonkinlainen lupaus on liikuntaa koskien. Tämä syksy on menny sohvaperunoidessa polven ollessa tekosyy laiskotteluun. Liikoja en lupaa, mutta sen, että teen enemmän kuin syksyllä.
Allekirjoitan ensi vuodelle sen, että en odota mitään. Hyvät asiat oikeastikin tulee, jos on tullakseen. Viime vuosi on oiva esimerkki siitä. Paljon tapahtui ilman uudenvuodenlupauksiakin. Päiväkirja kahden ensimmäisen viikon jälkeen hieman pissi alleen, mutta voisin nyt 2015 kokeilla, vaikka kerran viikossa saada jotain ajatuksia ylös. Tai edes sen kerran kuukaudessa. Liikunnan suhteen mennään kanssa aika samoilla kuin viime vuonna tosin sillä erotuksella, että polvi ei ole menoa enää rajoittanut. Liikunnan määrää on siis saatava hilattua ylös päin.
Olin kavereiden kanssa Tallinnassa seikkailemassa. Tämän vuoden puolella tosin. Kuva © kaverini Roosa
Vuosi 2014 kysymysten avulla esitettynä:
1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?Lukion myötä on kaveripiiriin tullut uusia kavereita. Joistakin vanhoista kavereista tullut kenties kuluneen vuoden aikana ystäviä.
2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
Oi kyllä. Tein paljon sellasia. Muutamia mainittakoon, että neuloin villatakin, kirjoitin ja pidin puheen, paiskin kesätöitä, aloitin lukion ja hostasin viikon verran kahta ranskalaista.
3. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
Ensimmäisenä ehdottomasti puheen pitäminen! Voitin pelkoni ja jännityksen. Voittajafiilis oli parasta. Myös viimenen työpäivä kesällä, kun tajusi, että selvisin kunnialla ja kehujen kera koko kesästä.
4. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
Viilenneitä välejä joo.
5. Oletko muuttunut viimeisen vuoden aikana?
Kyllä. Paljon tapahtui ja muutos on ollut siinä hullunmyllyssä väistämätöntä. Kerran tuossa mietin, että onko muutos ollut hyvään vai huonoon. Lopulta tajusin, että muutos on ollut eteenpäin, johonkin sellaiseen, mitä ei voi vertailla menneisyyden kanssa.
6. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Sanoisinkos, että aiemmin mainitut ranskalaiset, ehkä. Tai sitten lukiokaverit. En osaa sanoa. Kaikki.
7. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Serkkuni kyllä juu sai suloisen pienen tytön.
8. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei, onneksi.
9. Missä maissa kävit?
Englannissa ja Ruotsissa.
10. Mitä sellaista haluaisit vuodelta 2015, joka ei onnistunut vuonna 2014?
Tää on paha, koska en olettanut tai toivonut vuonna 2014 onnistuvan oikeastaan mitään. Annoin sen kumma kyllä mennä eteenpäin melkolailla omalla painollaan. Mutta jos jotain tähän sanoisin niin liikuntaa mieluusti ja paljon enemmän kuin vuoden 2014 säälittävän pienet määrät.
Tämäkin Tallinnasta
11. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2014?
Elokuun ensimmäinen ehkä? Kesätyöt loppuivat, sain työtodistuksen ja lähdin heti ruokatunnin jälkeen kodin ja Helsinki-Vantaan kautta Lontooseen. Tai sitten se puheenpitopäivä eli toukokuun 23. päivä.
12. Vuoden suurin saavutuksesi?
Kesätyöt ja jokaisena kesäarkiaamuna viideltä herääminen.
13. ...ja suurin epäonnistuminen?
Kummallista kyllä en muista ainakaan epäonnistuneeni pahemmin vuonna 2014, joten en osaa sanoa. En nukkunut kesällä yhtenäkään päivänä edes pommiin. Kai sitä kuitenkin jotain tuli möhlittyä.
14. Kärsitkö vammoista?
En onneksi. Sain vuonna 2013 vammoista tarpeeksi, niin 2014 mentiin eteenpäin kyllä melko "vammavapaasti".
15. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Ensimmäisillä palkoilla ostettu MacBook Air sanoisinkos. Täyttä rakkautta yhä. Ja jokainen penni 110 prosenttisesti itse ansaittu. Kakkosena tulee mjehmjeh Netflix.
16. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Kaikkien, jotka kestivät mua. Oikeesti. Suuret kiitokset.
17. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
En näin äkkiseltään osaa ketään nimetä itseni lisäksi. Olen siis vissiin itse itseni pahin vastustaja...
18. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Jaa. Taisi olla Mac tai vaatteet, hups.
19. Mistä innostuit eniten?
Lontoo ja Lontoon metro. Se oli hulvatonta se.
20. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Onnellisempi ehdottomasti. Vuosi sittenkään ei onnellisuuden kannalta olleet huonot ajat, mutta kyllä sanoisin, että 5-0 hakkaa tämä hetki vuoden takaisen.
Tämä taaseen on uudenvuodenaatolta ja meidän mukavista pikkujuhlista kaverin luota.Pitkälti samoissa mennään.
22. Rikkaampi vai köyhempi?
Aavistuksen rikkaampi, vaikkakin rahat on kyllä ropisseet kukkarosta pois päin melkolailla.
23. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Olisin voinut syksyllä ainakin nukkua enemmän öisin. Paljon enemmän. Toisaalta olisin joidenkin kavereiden kanssa voinut viettää huomattavan paljon enemmän aikaa ja samoin liikunnan ilon parissa olisi voinut viettää enemmän aikaa.
24. ...entä vähemmän?
Päiväunet. Suuri murheenkryyni. Sekoittaa yöunirytmin melko huolella ja oravanpyörä on valmis ja loppumaton. Toisaalta vähemmän olisi voinut olla myös yleistä lagaamista tehden ei-mitään.
25. Miten vietit joulun? Entä juhannuksen?
Joulun olin kotona perheen ja isän vanhempien sekä heidän uusien puolisojen kanssa. Juhannus kului vanhempien, sukulaisten ja muun porukan kanssa mökillä. Ensi juhannukselle on muut suunnitelmat, heh heh. Innolla odottaen.
26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
HIMYM ehdottomasti! En tiedä, miten elää kun saan pian viimeisenkin tuotantokaudenkin katsottua loppuun.
27. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Taisin lukea säälittävän vähän kirjoja. Hmmm. No ei ainakaan mikään koulukirja, joten ööööh. En tiedä.
28. ...entä musiikillinen löytö?
Jaa, paha tämäkin. Ehkä ilmainen Spotify Premium ja Browse-toiminto. Ainiin ja lisäksi ehdottomasti pitää mainita klassisen löytyminen keskittymismusiikiksi!
29. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Töitä, töitä ja töitä. Töiden jälkeen kotiin nukkumaan loppupäiväksi. (Vai käytiinköhän äidin kanssa objektiiviostoksilla ja IKEAssa sinä päivänä töiden jälkeen. En muista.)
30. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
Kaverit ja perhe. Sellaset ihmiset, jotka uskalsi sanoa suoraan ja tiputtaa pään pilvistä maanpinnalle.
Leivoin Valion reseptillä Madeiralaista porkkanakakkua uudeksi vuodeksi ja oi että oli hyvää. Suosittelen.
Yhteenvedon yhteenveto. Vuoden 2013 katsauksen lopetin näin: Uudelta vuodelta odotan... En odota mitään. Hyvät asiat tulee, jos on tullakseen, sama koskee huonoja juttuja. Tämän vuoden haaste on päiväkirja vuoden ajan, kun viime vuonna se oli "memory jar". Ja toivon, että voin olla oma itteni, en halua mitään piirteitä pois vaan haluun olla just sellanen ku olen. Kieltämättä jonkinlainen lupaus on liikuntaa koskien. Tämä syksy on menny sohvaperunoidessa polven ollessa tekosyy laiskotteluun. Liikoja en lupaa, mutta sen, että teen enemmän kuin syksyllä.
Allekirjoitan ensi vuodelle sen, että en odota mitään. Hyvät asiat oikeastikin tulee, jos on tullakseen. Viime vuosi on oiva esimerkki siitä. Paljon tapahtui ilman uudenvuodenlupauksiakin. Päiväkirja kahden ensimmäisen viikon jälkeen hieman pissi alleen, mutta voisin nyt 2015 kokeilla, vaikka kerran viikossa saada jotain ajatuksia ylös. Tai edes sen kerran kuukaudessa. Liikunnan suhteen mennään kanssa aika samoilla kuin viime vuonna tosin sillä erotuksella, että polvi ei ole menoa enää rajoittanut. Liikunnan määrää on siis saatava hilattua ylös päin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)