Kauniita unia

Eilisen to do -lista oli pitkä. Se ei tosin lyhentynyt päivän aikana yhdelläkään kohdalla. Periaatteessa heräsin jo kymmeneltä, käytännössä en. Kello taisi näyttää kolmea, kun Netflix ja nukkuminen ei tuntunut enää hyvältä idealta. Silloin  hyvältä idealta ei tuntunut myöskään läksyt tai muut kouluprojektit. Oli keksittävä jotain muuta.

Niinpä siis oli mainio sauma ryhtyä pitkästä aikaa askartelemaan ja voi että kun se oli ihanaa. Suosittelen lämmöllä kaikille.
Idea koko hommaan lähti helmihytti-blogista. Helmi oli tehnyt jo viime vuoden puolella ihanan unisiepparin, jonka keskelle oli ommeltu pitsiä. En voinut vastustaa ajatusta apinoinnista ja se olikin menoa.

Tein joskus useampi vuosi sitten unisiepparin itse, joten pieni haisu oli koko hommasta. Tarkoituksena oli saada kuitenkin aikaiseksi siistimpi ja silmää miellyttävämpi versio, kuin se yksilö, johon höyhenetkin kiinnitin tökerösti kirkkaalla teipillä.

Monimutkaisessa solmussa olleet ajatukset kiertyivät villalangan mukana tuon unisiepparin pyörylän ympärille. Rentouttava vaikutus askartelussa on oikeasti, sanoisinkos, maaginen. Maailma tuntuu paremmalta paikalta heti kun saa muuta ajateltavaa.

Alunperinhän pitsi oli valkoista, mutta sitten löysin punaista kangasväriä ja sotkeminen alkoi. Täytynee kyllä myöntää, että taisihan se villalankakin olla alussa valkoista. Kun lanka oli kierretty kehikon ympärille sain jälleen hyvän idean. Nimittäin värjäänpäs myös kehikon punaiseksi. Ensi kerralla kyllä etsin käsiini valmiikis oikeanväristä lankaa. Heh heh.

Noihin roikkuviin osiin käytin rautalankaa ja nautin näpertämisestä helmiä pujotellessa. Jokaisella osalla tässä yksilössä on oma tarinansa alkuperästä.

Ruskeat höyhenet olivat esimerkiksi pienestä suloisesta Saviheinäpuodista Lopelta ja alkuperäinen tarkoitus oli tehdä korvakorut niistä. Pitsi taas on peräisin yläasteen kangasvaraston totaalihävittämisestä, jolloin homeen vuoksi kaikki kankaat saivat lähtöpassit. Kavereiden kanssa tosin kävimme pelastamassa muutamat palat hienoimpia kankaita. Pienen pyörylän keskellä keikkuva ruusu on taaseen vanha riipus rihkamakorusta. Alimmasta kuvasta näkee ehkä parhaiten tuon pienen suloisen suojelusenkelin, joka on tätini tekemä. Kultaiset helmet todennäköisesti ovat peräisin Prinsessa-lehti ajoilta. (Oi kyllä.) Pienen pieniä valkoisia helmiä taaseen hamstrasin Tiimarin loppuunmyynnistä silloin, kun ne olivat.

Pakko kyllä myöntää, että kerrankin olen tyytyväinen lopputulokseen. Nyt olisi syytä painajaisten ja muiden epämieluisten unien syytä pysyä loitolla. Nyt taitaa olla myöskin täydellinen aika aloittaa kouluhommat. Niitä sitten väkerrellään puoleen yöhön asti, sillä koulujuttujen lisäksi mulla on nyt myös menossa kirjoituskurssi netissä, joka tarkoittaa yhden tekstin kirjoittamista viikossa koulujuttujen lisäksi.

Itku pitkästä ilosta

Tästä on vaikeaa kirjoittaa. En edes itse osaa hahmottaa kokonaisuutta. En pysy itse millään tavoin perässä. Se osuu niin likelle, että tekee pahaa. Se satuttaa. Mikään ei vain tunnu samalta kuin ennen, mutta elämää on silti jatkettava. Vaikeinta on kuitenkin myöntää, että en pysty olla vahva. En pysty vain sivuuttamaan tätä ja mainitsemaan ohimennen sivulauseen sanojen välissä.

Parempia aikoja odotellessa jätän blogin välitilaan. Samanlaiseen sumuun, jossa itse seikkailen. Sumun hälvenemisestä ei tosin ole tietoa. Sitä ei pysty Pekka Poutakaan ennustamaan. Sen aika on, kun sen aika on.

Ei tässä kukaan sentään ole kuollut, vaikka siltä saattaakin kuulostaa. Asiat ovat vain - vähän muuttuneet.