Mennään hiljaa markkinoille, kun aamu sarastaa

Eilen lähin markkinoille ja vietin parhaan päivän parhaiden tyyppien kanssa. Kierreltiin markkinoilla, tilattiin pizzat ja mentiin syömään niitä rannalle, ostettii metrilakua sekä kolmen kaverin kanssa yhessä kahella ja puolella eurolla 12 euroshopperin tuplamehujäätä ja syötiin ne nelistään, käytiin maailmanpyörässä ja karusellissa, vietettiin hupaisia hetkiä rannalla pullonpyörityksen merkeissä, noloiltiin ja pidettiin hauskaa.

Kaverit on asia, josta oikeesti kannattaa pitää kiinni. Ei kannata antaa niiden kadota elämästä. Oon onnellisessa asemassa, koska mulla on oikeesti hyviä ystäviä useempi ja kavereita. En taho päästää niistä irti, koska ne on parhaita. Lisäks mulla on netin kautta saatuja kavereita, kuten rakas Jenni ja Biret.

Liian harvoin tulee kerrottua kavereille, kuinka tärkeitä ja ihania ne on ja siks haastankin, kaikki tämän lukeneet tekemään niin mahdollisimman pian. Kertokaa face to face, tekstarilla, facebookissa, lähettäkää kirjekyyhkysiä tai viestittäkää vaikka savumerkein. Kuhan vaan kerrotte sen. :)

Ainii yhessä vaiheessa päästiin semmoseen siistiin autoon, joka käännettiin ylösalasin ja sitte turvavöitten takia siel pysty istumaan väärin päin. Turvavöiden käyttö on oikeesti tosi tärkeetä, jos jotain tapahtuu niin ei lentele ympäri ämpäri autossa ja loukkaantumisriski pienenee. Muistakaa AINA käyttää sitä turvavyötä. Ihan jo vaikka siks, ettei kukaan teiän läheisistä menetä tärkeää ihmistä, jos käykin jotain vakavempaa.

Me ollaan nuoriso, me ollaan tulevaisuus

Rakastan erilaisia sanontoja, lausahduksia ja mottoja sekä elämän ohjenuoria. Yks niistä on " Follow your dreams" eli seuraa unelmiasi. Jotta olisi unelmia, niitä pitää myös rakentaa ja pitää osata unelmoida. Ei liikaa, mutta sopivissa määrin kuitenkin. Ei oo hyväks tarttua menneisyyteen ja jos ei oo unelmia, niin ei ole mihin pyrkiä, jolloin ajautuu liikaa siihen, että tarttuu liikaa mennesseen tai sitten ei saa mistään otetta, joka sekään ei ole hyväks.

Mutta kuitenkin tavotteena on seurata unelmia, eikä kulkea päämäärää kohti sokkona. On positiivista, että niitä voi kattella vierestä vähä varuillaan. Todeta,että aukes mahollisuudet johonki muuhun suuntaan ja mahdollisesti lähteä sinne päin kattelemaan. Tai sitten jatkaa isoa polkua kohti päämäärää puikkelehtimatta sivupoluille. Ja sillon myöskään unelmasta ei pääse kehittymään mitään pakkomiellettä, vaan se on sillon yks asia muiden joukossa, jota toi mun mahtavista mahtavin tekotaiteellinen kuvakin yrittää viestittää.

Unelmista saa oivan aasin sillan kouluun, opiskeluun ja koulutukseen. On hienoa, että on mahdollisuus opiskelulle ja kartuttaa tietovarastoa. Ja vaikka tieto ja koulutus onkin arvostettua nykypäivänä uskon, että se on yks niistä asioista, joka kuitenkin johtaa ihmisen omaan tuhoonsa jossain vaiheessa. Ihminen tulee liian viisaaksi ja samalla kompastuu omaan näppäryyteensä.

No mutta varsinaiseen asiaan. Opiskelu ja takamuksen raahaaminen koulunpenkille on usein raskasta ja erityisesti aamuherätykset. Mutta viime keväänä, kun olin Martelassa verhoomossa TET'ssä, jossa siis verhoiltiin toimisto- ja asiakastuoleja. Työ oli fyysistä, mikä ei ole tuollaisessa tehtaassa mikään yllätys. Ja se oli samalla ykstoikkosta. Siellä liimatessa pehmusteita viidettä laatikollista koin valaistumisen opiskelun suhteen. Nimittäin sen, että vaikka koulussa käyminen joskus rassaakin, niin kyllä käyn mielummin kouluja ja päädyn töihin jonnekkin muualle, kuin tehtaaseen tekemään päivästä toiseen samaa työtä. Sitä tehdään siellä myös viikosta ja kuukaudesta ja vuodesta ja osa työn tekijöistä tekee sitä jopa vuosikymmenestä toiseen. Se ei ois kyllä mun juttu.
Nyt kesäloman jälkeen, kun on yrittänyt totuttautua taas arkirytmiin niin se on oikeesti ollu rankkaa. Sain kesällä lomavaihteen niin hyvin päälle, että nyt se vaihdu millään takasin arkivaihteelle. Koulussa tunneilla, kun kattoo ikkunasta ulos miettii vaan mitä kaikkea kivaa sielläkin vois tehdä tai sitten miten ajan saisi kotona kulumaan. Mutta toisaalta aamusin, kun mietin, että miksi nousen sängystäni ylös ja lähden kouluun. Ja muistan sen yksitoikkoisen tehdastyön, niin jaksan nousta sängystä, tehdä aamutoimet ja suunnata kouluun.

Tää postaus nyt alko vähän rönsyilemään suuntaan jos toiseen, mutta haluan muistuttaa teitä kaikkia. Tai oikeestaan haluun, että mietitte, että miksi koulua käytte ja haluutteko millaseen ammattiin ja paljonko kyseistä ammattia varten on käytävä koulua. Sitten ainakin toivon mukaan saatte kyseisestä asiasta tsemppiä koulun käymiseen. Vaikka hetki, jolloin saatte paperit käteen valmistuaksenne jostakin on monella todennäköisesti vielä monen vuoden päässä tulevaisuudessa ja se tuntuu tosi kaukaselta. Niin loppujen lopuks se hetki on jo ihan kohta käsillä. Jos ette nyt jaksa tehä mitään koulun eteen, niin missäs vaiheessa se jaksaminen alkaa. Jos kuvittelee alottavansa sen vasta tulevaisuudessa, mutta mitäs sitten kun se jaksamattomuus ajaa siihen, että et pääsekkään sinne minne haluat opiskelemaan, on asiat taas heittänyt jo kuperkeikkaa.

Ei mulla kai muuta ollu tällä kertaa. Nyt suihkuun, juomaan teetä ja sitte jossain vaiheessa nukkumaan.

Perhe on paras

Perjantaina pääsin kahelta koulusta. Käväsin nopeesti kotona ja lähettiin perheen kesken äitin työpaikan mökille. Ensimmäinen ilta kulu rauhaisasti saunoessa ja pelatessa muutama korttipeli. Sekä tulihan sitä toki syötyäkin.

Seuraavana päivänä paikalle huristeli serkut ja kaks tätiä ja toisen tädin miesystävä. Äitin isä on joskus ollut samassa paikassa töissä, kun äiti nyt ja siksi ollaanki oltu monena kesänä serkkujen (ja veljen!) ja äitin vanhempien kanssa kyseisellä mökillä. Kymmenen vuotta sitten kuitenkin ollaan viimeksi siellä oltu. Paikka on muistojen puolesta kaikin puolin "legendaarinen", kuten sitä useaan otteeseen viikonlopun aikana kutsuttiin. Ilta kulu mukavasti kalastaessa ja saunossa ja toki me syötiinkin hyvää ruokaa. Kalojakin tuli jonkun verran ja mun saalis oli kaikista suurin, josta serkut saattoi olla hieman katkeria. :----D

Postauksen ideana on kuitenkin muistuttaa kaikkia ja myös itseä, että kannattaa viettää aikaa perheen ja sukulaisten kanssa. Ainakin omalla kohdalla ne hetket, jolloin minä, veli ja neljä serkkua ollaan samaan aikaan samassa paikassa on harvinaisia. Varsinkin se, että ollaan parin neliön kokosella alueella, kuten laiturilla useempi tunti on vielä harvinaisempaa. Ikää kun tulee kaikille lisää niin tullaan näkemään vielä harvemmin. Vanhin serkuista on kuitenkin kohta jo kolmekymmentä, niin on jokaisella omat piirit ja ne kohtaa kaikki samaan aikaan aina vain harvemmin.

Vaikka otsikossa onkin, että suku on pahin, niin ei se ole. Se on lähes yhtä hyvä kuin perhe. Suku on kuitenkin yleisimmiten se, joka ei hylkää. Jos vain mahdollisuuksia on, että näet sukulaisiasi, myös niitä kaukaisempia, niin älä missään nimessä missaa niitä. Tuntuu, että alan liian usein toistelemaan tätä, että kohta kaikki asiat eivät välttämättä ole ennallaan, joten tartu hetkeen -mantraa, mutta kun se vaan on fakta. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Muistakaa myös viettää aikaa perheen kesken, sillä perhe on paras. ♥

ps. Koira on serkun ja se on sekarotuinen. c:

Ei oo helppo olla onnellinen

Aika kuluu yllättävän nopeesti. En oo postannu taas aikoihin. Ja syynä vaan se, ettei oo huvittanu. Ja pieniä ongelmia on ollu kuvien siirtämisessä koneelle muistikortin temppuilunki vuoks, mutta mitäpä tuosta. Nyt oon taas blogosfäärin tunnelmissa ja ehkä postauksiaki saapuu useemmin. En tiedä. Päämääränä on kuitenkin olla niin onnellinen kuin suinkin mahdollista, joten en halua stressata turhista asioista.