Kaipuu kirjoihin

Mun viikonloput on sellasia, että niitä odotetaan kauan ja ne on hetkessä ohi. Suunnittelen aina, kuinka kerkeen tehdä viikonloppusin muka niin paljon asioita valmiiksi. Todellisuudessa en kerkiä oikein mitään. Enkä varsinkaan saa mitään valmiiksi. Ainan suunnittelen, kuinka teen heti kaikki koulujutut pois alta, mutta pyh. Sunnuntai-iltana joskus kuuden jälkeen alan tosissani edes harkitsemaan koulukirjojen vilkuilua.

Haluaisin löytää enemmän aikaa kirjojen lukemiselle. Haluaisin antaa kirjan viedä ja upota kirjan tarjoamaan maailmaan. Haluaisin lukea paljon ja erilaisia kirjoja. Haluaisin ajatella ja kirjoittaa omia ajatuksia niistä kirjoista ylös. Haluaisin päästä keskustelemaan kirjasta jonkun kanssa. Haluaisin syventyä pohtimaan kunnolla kaikkea, jota kirja pakottaa lukijansa ajattelemaan. Haluaisin lisäillä mun goodreads-tilille kirjoja luettujen kansioon lisää ja lisää. Haluaisin antaa niille niiden ansaitsemat tähdet ja ehkä jopa kirjoittaa pieniä arvosteluja.

Mutta kirjaston valikoima on liian suuri, jotta tietäisin mikä niistä monesta tuhannesta on se, joka kannattaa lukea. Haluaisin lukea enemmän kirjoja englanniksi, mutta ei mun kielitaito riitä vielä siihen. Jonain päivänä sitten. Mutta voisitteko te ystävällisesti kertoa, että mihin kirjaan kannattaisi ensi kerran tarttua kirjastossa? Mikä kirja on sen arvoinen, että lainaan sen ja tuon kotiin asti. Ideoita tulemaan.

Haluan rakastua kirjoihin ja lukemiseen kunnolla.

Jos sanot mitä sattuu, se sattuu mitä sanot

Mä oon mä enkä muuks muutu.

Mä en tiedä miks, mutta en tykkää puhua kiusaamisesta. Kiusaamisen vastustaminen on kovin trendikästä tällä hetkellä sekä todella tärkeää. Mutta haluaisin niin kovasti kyseenalaistaa paria asiaa. Tuntuu nimittäin siltä, että kaikki vastustaa täysin rinnoin kiusaamista ja on sitä vastaan. Niin kyllä minäkin. Mutta. Aihe, jota samaiset ihmiset eivät tule useinkaan ajatelleeksi on se, että mikä laskettaneen kiusaamiseksi. Eihän kiusaamisen kyseenalaistaminen tunnu olevan edes sallittua. Mutta kaikkea pitää voida kyseenalaistaa ja katsoa monelta kantilta.

Periaatteessahan kiusaamiseksi laskettaneen kaikki, jonka toinen osapuoli sellaiseksi kokee. Oli se sitten mitä tahansa. Mutta voiko kiusaamista olla myös toisen tekojen kiusaamiseksi väittäminen? Siis jos Maija vaikka syö omenaa, niin voiko Matti sanoa Maijan kiusaavan häntä syömällä omenaa Matin itse ollessa allerginen omenalle. Mutta voiko Maija sanoa Matin kiusaavan häntä väittämällä Maijan omenan syöntiä kiusaamiseks? Ehkä hieman monimutkainen kysymys, mutta niin on sekin, että mikä laskettaneen kiusaamiseksi.

Toisaalta on myös kiusaamista, jonka itse ainakin lasken aina kiusaamiseksi. Nimittely. Ja nimenomaa ikävin sanoin nimittely. Ja sitä vastustaakin Suomen lukiolaisten liiton #kutsumua-kampanja. Ja sen takana voin seistä itsekin. Nimittely, kun on kiusaamista ja piste.

Jokainen, oikeasti jokainen, on kiusaaja ja kiusattu jossain välissä elämää. Siksi ei tulisi tuomita kiusaajia. Vaan miettiä enemminkin heidän kohdallaan, että miksi?

En haasta, ku itteni

Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan. Sain tän haasteen jo aika päiviä sitten Paljaat varpaat kenkinä -blogista. Tämä postaus on myös virunut puolivalmiina tovin jos toisenkin luonnoksissa, mutta nyt on vihdoin aika pullauttaa tämä ulos.

1. Jos saisit 10 000 euroa, mitä tekisit?
- Pistäisin sen varmaan paikkaan visusti talteen. Odottaisin itseni täysi-ikäistymistä ja lähtisin reissuun. Toiselle mantereelle kenties. Yksin tai kaksin, en tiedä. Mutta matkustelisin. 

2. Mikä on lempi vuodenaikasi ja mikä siinä on parasta?
- Syksy. Tai no oikeastaan pidän eniten loppukesästä ja alkusyksystä. Parasta on se valo. Koen ainakin itte, että sillon valo on pehmeempi, kuin kesällä, mutta silti sitä riittää. Koulujen alusta pari ensimmäistä päivää on jälleennäkemisen riemua kavereiden kanssa, jotka on viilettänyt ties missä kesänsä. Ja koulukin maistuu ihan kivalta muutaman päivän ajan.

3. Käytätkö paljon koruja? Miksi, miksi et? - En. Futisaikoina ei saanut olla mitään koruja treeneissä  tai peleissä ja se tapa pinttyi muhun toden teolla. En nimittäin vieläkään jaksa enkä yksinkertaisesti muista sonnustautua koruihin muutakuin todella harvoin. Tosin päivästä toiseen kaulassani roikkuu Kalevala-korusarjan Talon sydän hopeisena.

4. Kerro joku kiva muisto lapsuudesta. - Kesälomilla tehdyt asuntovaunureissut perheen kanssa. Aina ei kaikki ollut hyvin silloinkaan. Veli saattoi joskus esimerkiksi kattella autossa mun ikkunasta maisemia. Ai että miten ilkeetä...

5. Oletko säästäjä vai tuhlari? - Säästäjä. Kaupassa vertailen aina pitkään hintoja ja pyrin ottamaan halvimman. Venytän penniä aina viimeiseen asti. Toisaalta osaan kyllä tuhlatakin. Ja tarkemmin ajatellen olenkin ennemminkin pihi tuhlari, joka valikoi tuhlaamisen kohteet tarkkaan, kuin säästäjä.

6. Mikä blogissasi on mielestäsi parasta? - Minä. Surullista, mutta totta. Tai ehkä teksti? En tiedä. Vanhassa blogissa se oli ehdottomasti kuvat, mutta on päässyt taso laskemaan aika perskiitoa ales päin.

7. Mikä saa sinut lukemaan muiden blogeja? - Persoonallinen bloggaaja ja hyvä teksti, johon on viljelty myös omia mielipiteitä.

8. Missä asioissa olet hyvä? - Tää on jo kysymyksenä suomalaisille monesti vieras. Jos vastaat suoraan, olet auttamatta ylimielinen. Mutta jos kaartelet vastaamista tai epäröit olet epävarma itsestäsi, eli eipä sekään niin hyvä juttu ole. Mutta juu. Leipomisessa, valokuvaamisessa ja teräväkielisyydessä olen hyvä.

9. Minkälaisia ystäviä sinulla on ja mitä arvostat ystävässä - Ihania, mukavia ja hyviä ystäviä! Arvostan rehellisyyttä. Toisaalta myös pitkää pinnaa mun ja mun juttujen kanssa.

10. Mikä on lempiruokasi? Miksi? - Munamakaroni! Se on ihan parasta. Äitin äitin reseptin mukaan keitettyihin makaroineihin viskataan sekaan kananmuna, jonka rakenne on rikottu. Ja sitten sekotetaan ja töräys pullomargariinia sekaan. Lautaselle ja päälle truuttaus ketsuppia ja kaveriks jotain hyvää salaattia. Tää on kyllä sellanen ruoka, jota harvemmin saa!

11. Oletko tyytyväinen elämääsi tällä hetkellä? - Joo ja en. Nään nykyään mun kavereita, joita aikasemmin näin vain pari kertaa kuussa, jokanen päivä koulussa. Mahtava tunne, ku voi joka päivä mennä turisemaan heidän luoksee ja heittää vaikka yläfemmat. Mutta toisaalta eihän sitä käy kieltäminen, etteikö lukion alottaminen ole rankkaa. Vielä, kun kaikkien meidän koulun henkilökunnan antamien kuvauksien mukaan lukio-opiskelu ei kenellekään ole helppoa, kaikki nuupahtaa työtaakan alle ja töitä on silti tehtävä 24 tuntia vuorokaudessa. Moisen jatkuvan paasaamisen jälkeen sitä alkaa kehitellä itelleen stressiä jos vaikka mistä.

Motivaatiota vähän nyt hei / se päivä, jollon oli alle neljä viikkoa koeviikkoon

Mulla on vaan kaksi kättä. Mulla on vaan kaksi jalkaa. Silti mun pitäisi olla monessa paikassa samaan aikaan, tehdä montaa juttua samaan aikaan ja vuorokaudessa ei ole edes enempää kuin 24 tuntia. Lukio on ihan erilaista, ku yläasteella sluibailu. Projektia ja sanakoetta pukkaa tuon tuosta. Loppuvuoden jaksotkin näyttää olevan aika kurssitäyteisiä. Asiat pitäisi laittaa tärkeysjärjestykseen, mutta en mä halua laittaa koulua ylimmäksi. Kyllä sitä elämää koulun ulkopuolellakin on. Eikä kaikessa edes tartte olla paras, eikä kaikista kokeista tarvitse tulla 10+++. Se pitäis vaan uskoa.

Usko Helena, usko.

ps. Janoan kirjottamista. Haluan kirjoittaa. Luoda tekstiä. Lisää ja lisää ja aina vain lisää. Mutta ekaksi pitäisi opiskella eliöiden luokittelu ja 150 uutta englannin sanaa. Sitten pääsen höpisemään maahanmuutosta ja arvostelemaan kyseistä aiheitta pitkälti kommentoivaa kirjaa konseptillisen verran. Sitä odotellessa.

Kävin Lontoossa

kävin lontoossa
se ei jäänyt siihen
sinne on päästävä
uudestaan
mutta ainakin kolme seuraavaa vuotta vietän täällä pienellä paikkakunnalla lukiossa, joka alkoi tänään
ehkä sen jälkeen
tai nopeasti sen aikana