Tulevaisuus

Tulevaisuus on sumuverho,

kirkas, epäselvä, kaukainen.

Sumun keskellä on jotain,

viesti tulevaisuudesta.

Vai oliko se pelkkä näky,

toive, unelma, haave,

alitajunnan tuote.

Sitä ei kukaan tiedä.

On otettava selvää.

On annettava ajan kuljettaa.

Tulevaisuus näyttää.

Viime vuonna koulussa piti kirjoittaa runo. Aiheena oli tulevaisuus ja tuo syntyi siihen tarkoitukseen, mutta sopii mun mielestä hyvin tähän postaukseen.

Mua pelottaa tulevaisuus. Ja lähinnä peruskoulun jälkeinen jatko-opiskelupaikka. Ollaan parin kaverin kanssa puhuttu kyseisestä asiasta mun mittapuun mukaan melko paljon. Lopuille kavereista oon vaan valittanut ahdistuksen määrästä ja epätietoisuudesta, minne hakea. Pohdin samaa asiaa viime vuonna ja seiskallakin jo (kai) ja sillon asia tuntu niin kaukaiselta, että oudoillakin vaihtoehdoilla pystyi leikittelemään, vaan ei enää.

On enää 120 päivää toisen asteen yhteishaun alkuun. Ja mä en tiedä minne hakea. Lukioon oon näillä näkymin hakemassa, koska en todellakaan tiiä, mille alalle menisin, jos amikseen pyrkisin. Oon harkinnu, että hakisin lukioon Helsinkiin. Mutta onko vähän alle tunti suuntaansa bussilla liikaa eli melkein kaks tuntia bussissa istumista per päivä. Jaksaisinko mä oikeesti kulkea kolmen vuoden (tai kaks ja puol vuotta, koska abikevät on abikevät) ajan Helsinkiin ja takaisin. Emmä kuitenkaan halua ainakaan vielä muuttaa pois kotoa, kerran sellainenkin mahdollisuus on.

Toki voisin mennä lähilukioonkin. Pyörällä matkaan kuluu noin viisi minuttia, kävellen kakskymmentä. Eikä tuokaan, vertailujen mukaan ainakaan, mikään huono lukio ole. Ja kyllähän sitä kerkee Helsinkiin ja myöhemminkin. Mutta toisaalta miksi tänne pitäisi jäädä kolmeksi vuodeksi, vaan sen takia, että myöhemminkin kerkee.

Haluun tehdä hyvän valinnan. Haluun löytää vaihtoehdon, joka olisi kaikin puolin parhain mulle. Mutta miten? Se onkin hyvä kysymys. Enhän mä edes tiedä mitä mä haluan elämältäni. Tai tiedän. Haluan olla hyvä ihminen, muttakun yksikään lukio ei valmista siihen. Ehkä, tai ennemminkin toivon mukaan, koen valaistumisen asian suhteen tässä neljän kuukauden aikana. Luulin sen kokeneeni jo viime viikolla, mutta sitten ajatukset päättivätkin heittää kuperkeikan.

Kuvat on vuodelta 2011 ja löytyi kovalevyn kätköistä. Sopii aiheeseen ja vaikka ite sanonkin, ni kylhän ne on myös hienoja. Räpsin niitä yöllä kahen aikaan. Valosaa siis oli kesällä. Samaa ei voi sanoa nyky hetkestä.

Tartu pieniin hetkiin katse tulevassa

Istut keskellä lattiaa.

Muistikirja lepää jalkojesi päällä.

Huoneen valaisee kynttilän pieni liekki.

Laulat kuulokkeista soljuvan musiikin mukana.

Ensin kirjaimia, sitten sanojen kautta lauseita.
Kynäsi on päässyt vauhtiin.

Elämä hymyilee.

Mää nyt oon vaa tämmäne

Tässä on mun omakuva. Mulla on monta rautaa aina tulessa. Ja erilaisia projekteja tulee ja eritoten menee. Niiden juttujen, jotka saan valmiiks, prosentuaalinen osuus on tosi pieni. En ees halua listata kaikkea mitä vaan muistan, koska listasta tulis pitkä. Mut toisaalta se on mun tyyli tehä. Opin niistä, mitkä epäonnistuu tai jää kesken, mut sit kans opin siitä mitä saan valmiiks. Mutta ne jutut, jotka saan valmiiks on sellasia, mistä voinkin sitten olla ylpeä. Niitä juttuja ei sitten olekkaan paljoa, mutta mitä se haittaa. No ei niin mitään. Voin sanoa, että oon ylpee siitä kuka oon ja mitä teen ja eikö sillon kaikki asiat oo kohtalaisen kunnossa?

ps. voitte varmaan havaita kuka on innostunu piirtopöydällä piirtelemisestä tässä lähiaikoina. Nii-in. Tää kuva, banneri ja pari postausta sitten näkynyt karttapallo.

Liian nössöä

Nyt oli carpe diemin aika ja sen tuotto näkyy tässä postauksessa.

Mä muutun ja mun ajatukset muuttuu. Tai oikeestaan muovautuu. Ei ne ajatukset mihinkään varsinaisesti muutu, minä ehkä ennemminkin, vaikka en tietenkään itsekään kokonaan. Mutta koska blogi on osa mua, muuttuu se myös mukana. Tää on yks askel muiden joukossa kohti tulevaa.

Ja kuten varmaan ehkä huomaatte. Blogin nimi ja osoite meni sitte vaihtumaan. Uusi nimi on siis, kuten viisaimmat varman hoksaskin, mä ja mun ajatukset ja osote loogisestikin ma-ja-mun-ajatukset.blogspot.fi. Uskokaa tai älkää, mutta mua ei innostanu osote, jonka ois voinu lukea maja muna jatukset.

Mun päässä on pyöriny ajatus. Korjaan, monia ajatuksia. Muutamat jopa liittyy tähän blogiin ja sen teksteihin. Aihepiirit, joista tekstiä suollan, on liian nössöjä. Tai no emmä tiiä. Ehkä ennemminki turhaa. Kukaan ei tee toivon mukaan mitään tiedolla, mitä mä söin aamupalaks ja tein sen jälkeen. Enhän mä edes kerro sellasista asioista, mutta siltä se tuntuu. Liikaa paskanjauhamista. Tai no emmä tiiä. Enhän mä edes jauha paskaa täällä, mutta kohtalaisen merkityksettömiä asioita silti.

Mulla on unelmia ja tää saattaa olla askel yhtä niistä kohden, jossain määrin ainakin.

Ajatuksena ei oo alottaa poliittisiin ja/tai yhteiskunnallisiin asioihin kantaanottamista. Mutta lähinnä tekstiä, joka saa jokaisen yksilön ajattelemaan omilla aivoilla, muodostamaan omia vastaväitteitä tai omia myöntymisen merkkejä. Emmä haluu kuitenkaan kaikesta liibalaabasta luopua täällä blogin puolella, sopiva sekoitus kaikkea siis. Eli siis just niinkun minä. Ei kuitenkaan sovi unohtaa, että mulla on myös joidenkin mielestä huono huumorintaju ja toivon, ettei kaikkea oteta kuitenkaan niin vakavasti. Kirjoittaminen on koko ajan enemmän ja enemmän lähellä sydäntä, joten siihen suuntaan todennäkösesti mennään.

Kuten Beth Reviksen Across the universe - scifi-trilogiassa joka nyt ei ehkä ole scifin parhaimmistoa, mutta yhteiskuntakritiikki silti kohdallaan sanotaan, on yksi kolmesta epäsovun aiheuttajasta yksilöllinen ajattelu. En varsinaisesti toivo maailmaan epäsopua. Toivon ennemminkin, ettei ihmiset jämähtäis siihen missä on, vaan sen takia, että ne sattuu olemaan siinä. Kaikkihan tietää sen, että yks ihminen ei voi muuttaa maailmaa, edes diktaattorit ei siihen pysty, mutta yks ihminen pystyy vaikuttamaan maailman muuttamiseen.

Mun toive on, että sun, just sun, aivosolut liikkuis ja tuottais jotain omaa. Et kulkis mukana suuren massan villityksissä, vaan koska muutkin tekee niin. Vaan kulkisit oman pään mukaan. Jokaisella on Suomessa oikeus omaan mielipiteeseensä, vaikkakaan toisen kunniaa ei saa loukata eikä saa kiihottaa kansanryhmää vastaan. Ja turvallista on muista se erittäinkin kuuluisa maalaisjärki pelissä mukana. Joten kannattaa käyttää mahdollisuus ilmaista sen

Nyt jos koskaan toivoisin, että kommentteja tulisi edes muutama.

Postia maailmalta

Erilaisia käsialoja, erilaisia tarinoita, erilaisia postimerkkejä, erilaisia ihmisiä, erilaisia lähetysmaita, erilaisia postimerkkejä. Sitä on postcrossing.

Homman on kehittänyt Paulo Magalhães vuonna 2005. Ideana on lähettää ja vastaanottaa postikortteja. Etanaposti on kuolemaisillaan ja mun mielestä on äärettömän hienoa, että on olemassa tällänen sivusta, koska rakastan erilaisia postikortteja. Ylemmässä kuvassa on kaikki kortit, jotka oon tähän mennessä saanut. Ja koska noi kaikki on niin ihania, niin ei oo mitään yksittäistä suosikkia. Hienoa on myös se, että saa ihan erilaisilta ihmisiltä kortteja. Eri kansalaisuuksia ja eri ikäsiä ihmisiä.

Yläpuolella olevasta kuvasta voi nähdä kaiken mitä tarvitsee. Kynä, postikortti ja postimerkki. Ja mikä parasta voit lähettää niin paljon kortteja kuin mahollista. (Huomioi, että samaan aikaan ei voi olla kovin montaa korttia matkalla.) Mutta sitten jos koet, ettei postcrossing ollutkaan sua varten niin ei ole mitään velvoitetta jatkaa. Tai jos ei oo rahaa laittaa postimerkkeihin niin maailma ei kaadu siihen.

Suomessa koko homma on kohtuullisen suosittua, mutta silti keväällä kun ite koko hommasta innostuin, löysin hämmästyttävän vähän infoa. Sen takia päätinkin tehdä ihan itte oman pienen postauksen aiheelle. Ja jos heräs jotain kysymyksiä niin kommenttilootaan vaan niitä tulemaan.

MIKÄ TÄRKEINTÄ! Homma on täysin turvallista!

Jos kiinnostuit niin lisää löydät osoitteesta www.postcrossing.com

Tällästä tänään

"Ekassa kuvassa mun uus ihana massateinipipo Cubukselta. Maksoin siitä 9,90e ja paidan ostin Lindexiltä, kun sai kolme kahden hinnalla. Tuo siis tuli periaatteessa kaupan päälle. Toisessa kuvassa on mun uudet ihanat kengät, joista maksoin 49,90e ja ne ovat Kookengästä. "

En ymmärrä sitä ideaa, että ostaa pipon, paidan ja kengät tai ylipäänsä jotain uutta. Kun pääsee kotiin äkkiä vaan teinipeiliräpsyt vaatteista tai muuten vaan kämäset räpsyt ja blogiin. Miksi?

Jos on jotain postauksia, joissa mä näyn, niin kyllä voin mainita, että ostinpa ihanat kengät Kookengästä, mutta sitä en ymmärrä, että siitä pitää tehä oma postaus. Toki ymmärrän, että muotiblogeissa voidaan esitellä uusia vaatteita, mutta yleensä se tulee esille sillon, kun se vaate on ollu oikeesti käytössä. Tai ainakin mun mielestä niin sen pitäis olla. Ja en ymmärrä miks peilin kautta pitää räpsiä kuvia. Myönnettäköön kylläkin, että peilin kauttakin voi saada hienoja kuvia, mutta ei sen kameran siinä tarvitse näkyä.

Ja muutenkaan en ymmärrä miks blogimaailmassa pitää hehkuttaa kaikkea niin, että materialistisuus lisääntyy. Miksei voi tyytyä vaatekaapin antimiin ja yhdistellä niitä. Tai jos kaupasta (tai kirpputorilta) jotain ostaa, niin ostaa sen takia, että ensinnäkin tarvitsee ja tietää, että sitä tulee kanssa käytettyä. Ihan turhaa ostaa vaate sillä ajatuksella, että jos en tätä tarvitse, niin voin aina myydä sen eteen päin.

On kuitenkin asia erikseen ostaa vaikka shampoota ja kertoa, että joo tää on oikeesti hyvää ja suosittelen sellasille ihmisille, joilla on tietynlaiset hiukset. Tai jos esittelee syötävää tai ihan mitä tahansa muuta käyttötavaraa. Sillon se on ihan fine, mutta jos ostaa vaatteita, jotka ainakin on toivon mukaan pitkäikäisiä niin miksi niitä pitää hehkuttaa sitten niin paljon.

En oikeesti ymmärrä, miks niistä vaatteista pitää jauhaa niin paljon tai ylipäänsä ostaa niitä niin paljon, vaikka 99% olisikin kirpputorilta.

Kertokaa mulle, että miksi!

ps. Huomenna pitkästä aikaa kouluun ja arvatkaa huvittaako, sitten yhtään.

Hymyilkää niin, että silmätkin hymyilee

Mä tahdon matkustaa erilaisiin paikkoihin. Mä tahdon nähdä maailmaa. Mä tahdon nähdä muutakin, kuin kuuluisimmat kävelykadut ja hienoimmat rannat. Mä tahdon nähdä huonompia oloja. Mä tahdon auttaa ihmisiä lähellä ja erityisesti kaukana. Pienikin apu on suunta parempaan. Kaikki ei oo saanu elämään niin hyviä edellytyksiä, mitä suurin osa teollistuneessa maailmassa elävä yksilö. Jos meillä on oikeus, tai pikemminkin velvollisuus oppia lukemaan, niin miksei sitten kaikilla. Asia ei kuitenkaan ole niin yksioikoinen ja pitänee myös ajatella maapallon parasta. Siksipä ei ole kaikkein viisainta yhden ihmisen käydä niin useassa paikassa kuin suinkin mahdollista. Mun mielestä olis hienoa, jos huonoissa oloissa elävätkin olis onnellisia. Ei välttämättä onnellisia siitä, missä elää vaan siitä mitä tekee ja että ylipäänsä on olemassa. Maailma ois huiman paljon parempi paikka elää jos mahdollisimman moni hymyilis. Mikset sitten sinä? Jokainen osaa hymyillä, joten käyttäkää mahdollisuus hyödyks ja hymyilkää niin paljon kun suinkin pystytte. Mutta tekohymyä on maailmassa kuitenkin liikaa.

   Aito on aina parempi.

Kynnet kuntoon

Tamronin valovoimassa ei kyllä kehumista ole, mutta tämä kuva olkoon tarpeeksi hyvä tähän väliin.

Mä en tiedä koska varsinaisesti innostuin kynsienlaitosta. Useempi vuos takaperin kuitenkin. Tykkään näpertää pientä ja kynsien laitossa sitä saakin hyödynnettyä. On myös mielenkiintosta, kuinka samanlaisia ja kuitenkin samalla niin erilaisia voi saada kun tekee kerralla kymmenen samanlaista lakkausta, vaikka jokainen on kuitenkin oma yksilönsä. Kuitenkin kohtuullisen harvoin sitä jaksaa vääntää mitään erikoista. Yleensä se on lähinnä yksvärinen simppeli lakkaus, joka mun kynsiltä löytyy. Mutta tänään viimesenä lomapäivänä innostuin taas lakkailemaan ja sain jopa itseäni jonkin verran miellyttävät kynnet aikaiseksi. Viime kertahan oli joskus heinäkuun alussa, että siitä taitaa olla tovin verran aikaa. Ja tärkeä asia, mitä oon oppinu on, että pieni virhe ei haittaa, varsinkaan jos takana on iso työprosessi. Sitä oppii sietämään pieniä virheitä paljon paremmin, mutta ei kuitenkaan niin, että mitkään virheet eivät enää haittaisi.

Rakastan pitkiä kynsiä. Semmosia sopivan pitkiä, ei liian pitkiä, sillä ne näyttä luonnottomilta. Mutta ainakin sillon, ku omat kynnet alkaa lohkeilemaan ja liuskottumaan, saa ne taas tuomiot lyhyemmiksi. Lisäksi oon huomannu, että sillon ku on lakkaukset kynsien päällä, niin kynnet kestää pitkinä pidemmän aikaa, joka on kylläkin ihan luonnollista, sillä silloin on suojaava kerros lakkaa päällä. Pitkien kynsien kasvamista ootellessa, voin katella kovalevyltä kaikkia kynsikuvia, millasia lakkauksia oon joskus saanut aikaseks. Mutta tässä alla nytten neljä erilaista, mitkä sain nopiaan esille. Haha, älkää ees kysykö mikä on mun lempi konad-kuvio. Sen voi aika hyvin päätellä. Ja kyllä, mulla on muitakin laattoja (yhteensä jopa 8), mutta loppujen lopuks ne on aina ne samat kuviot, mitkä kynsiltä löytyy.




Saa kommentoida, että haluatteko, että jatkossa olisi enemmänkin kynsijuttuja täällä päin? Toki niitä on väistämättä tulossa, mutta enemmänkö?

Mistä kenkä puristaa?

Blogimaailma on menny ihan älyttömäks. Julkisuus, ilmaistuotteet ja lukijat on se juttu, mitä valitettavan suuri osa bloggaajista kaipaa. Aina on valitettavaa jostakin asiasta. Millon kerrot jostakin asiasta liikaa tai liian vähän. Aina keksitään jotain, mistä valittaa. Blogien tarjonta on kuitenkin niin suurta, että jos jossakin blogissa jokin asia häiritsee ylitsepääsemättömän paljon voi rauhassa siirtyä seuraavaan blogiin, joka mahdollisesti miellyttää enemmän. Ainii, blogissa ei sais kertoa itsestä, sillä se nyt on vaan itserakasta. Kenestä sitä blogia pitäisi sitten kirjottaa? Ainii, se on tekopyhää kertoa, mitkä asiat piristävät ja tekevät iloiseksi.

Koska haluan olla tekopyhä, kerron, että tällä viikolla oon nauttinu syksystä. Lisäksi aamuiset hesarin lukuhetket on piristäneet. Hesaria ei vähään aikaan tilattu meille ja nytten, kun se pitkästä aikaa tulee aamukahvi hesarin kanssa on mieltä lämmittävä ajatus. Lomasta oon nauttinu täysin siemauksin. En ymmärrä, kuinka paljon loma on voinut mieltä kohottaa ja ennen kaikkea nyt taas tuntuu, että jaksan jouluun asti painaa töitä kouluhommien parissa.

+ Tänä aamuna oli maahan satanut ohut kerros lunta. Mun sanavarasto ei riitä kuvaamaan sitä kauheuden hetkeä. Ei vielä lunta, jookosta?

10 syytä miksi lehtipuhallin ei oo okei

I On jo olemassa keksintö, jolla on mahdollista kerätä lehdet kasaan, jotta ne saa helpommin kerättyä. Tuo hieno keksintö on saanut suomen kielessä nimekseen harava. 

II Melu. Maailmassa on jo ihan tarpeeksi turhaa mökää, miksi jollakin noin turhalla vempaimella pitäsi lisätä melusaasteen määrää.
III Luonnon lakihan on se, että heikoimmat ei pärjää. Sama pätee myös nurmikossa. Ja haravoidessa nurmikko harvenee ja voi näin paremmin.

IV Esimerkiksi joissakin kaupungeissa lehtipuhaltimien käyttö on kielletty, ellei ilmaan nousevaa pölyä ole mahdollista sitoa maahan esimerkiksi kastelemisen avulla.

V Lehtipuhaltimet toimii bensiinillä, joka on, kuten kaikki varmaankin tietää, fossiilinen polttoaine. Miksi vähissä olevaa öljyä pitäisi tuhlata noin turhaan toimeen? Se kun on piakkoin jo loppumassa, olisi tärkeämpää säästää sitä johonkin paljon tähdellisempään tarkoitukseen.
VI Lehtipuhaltimen käyttö on kallimpaa. Pitää ostaa itse puhallin ja bensat siihen, mutta sen lisäksi myös harava on tarpeellinen.

VII  Haravointi on hyvää hyötyliikuntaa, jota ei saa yhtään niin paljoa lehtipuhaltimen kanssa jököttäessä.

VIII Haba kasvaa haravoidessa.

IX Haravoinnin pienempi meluhaitta säästää napureiden mielenrauhaa.

X Onhan se nyt ihan kiva kuulla omat ajatukset. Niin lehtipuhaltimen käyttäjän kuin naapurienkin.

Älkää edes kysykö ärsyttääkö mua lehtipuhaltimien käyttö. 

Yllä mainitut faktat eivät perustu tieteellisiin tutkimuksiin.

Lalalaa

Maanantaina mä näin Annan Helsingissä. Oli mukava nähä ja toivottavasti nähhään jatkossaki. Tänään innostuin taas kirjottelemaan postcrossing-kortteja. Vielä pitäs hommaa postimerkkejä, joita ei tietenkään ollu tarpeeks. Huomenna mä voisin siivota mun huoneen. Onhan tää kodikas sotkusena. Oon taas miettiny liikaa kaikkee. Mutta oon onnellinen, ku ei tarvi stressaa koulusta. Loma on sitä jotain. Ainii koulutehtävät odottaa mua, mutta odottakoon. Myöhemmin sitten on niiden aika.

Taas postaan puhelimella. Tuo tietokone ei oikee tykkää leikkii samaa leikkii mun kanssa. Pöh.

Ps. Iso kiitos Annalle noista kuvista!

Tällä viikolla opittua

Tetissä voi olla myös hauskaa. Ala-astelaiset on pieniä. Ei kannata syksyllä kulkee kengissä, joissa on reikä pohjassa. Kolmosluokkalaisten poikien jutut on aika facepalm.
On outoa, kun ykkösluokkalaiset tytöt roikkuu hihoista.
Virkkaaminen koukulla onnistuu monella tavalla.
Musta ei tule isona opettajaa.
Kävelyllä mieli virkenee.
Ruska on kaunista.
Juha Tapion uus levy ei oo huono.
Hymy piristää päivää.
Pelkkä ajatus lomasta piristää.

Hymy, jonka annat, palaa aina luoksesi

Saanko olla katkera, että mun alahampaat on noin vinot? Kukaan hammaslääkäri ei oo koskaan maininnu niiden suoristamisesta mitään...

Nyt. Tällä hetkellä. Juurikin nyt. Mä oon onnellinen. Eilen en ollu. Eilen itkin silmät turvoksissa. Eilen maailma näytti huonoja puolia. Tänään asiat on toisin.

Kirjotan postausta kynttilän valossa. Tietokoneen ja mun rentouttava ja romanttinen lauantai-ilta. Tulin tunti sitten kävelyltä. Kaverin kanssa käytiin vähän haukkaamassa raitista iltaa ja mikä tärkeintä, juteltiin. Viikolla sain sairaalasta kirjeen, en joudu mun jalassa olevan luupoikkeaman kanssa jatkotutkimuksiin. Tätä tietoa on odotettu. Oon onnellinen, että sain päätöksen tuolle asialle. Ikään kuin pisteen lauseen loppuun. Oon saanu tänään myös siivottua ja tehtyä ruokaa. Äiti ja iskäkin tulee tänään kotiin neljän päivän ulkomaan matkan jälkeen. Ollaan veljen kanssa otettu lungisti nää päivät. Nukuttu ja oltu tekemättä mitään, fiilis on ollu hyvä. Tällä hetkellä oikeestaan todella moni asia on hyvin. Voin hymyillä rauhassa. On silti asioita, jotka ei ole hyvin. Mutta niihin en halua keskittyä nyt. Haluan tästä hetkestä hyvän.

Paitsi voisko mun polvi parantua ja olla normaali sekä kivuton. Hartain pyyntöni on nyt esitetty. Kiitos.

On se hienoo

.
Nykyään jokaisen uskottavan henkilön on oltava osallisena kaikissa sosiaalisissa medioissa. Tai edes monessa. Sä et vaan pysy ajantasalla jos et oo jokasessa paikassa osallisena. On Twitter, instagram, Facebook, blogger, tumblr, YouTube ja monta muuta. Lisäks whatsapp, kik ja onhan tekstiviestitki vielä hengissä. Tietenkin puhelimella pitää voida soittaa ja skypekin lisäks. Ei kuitenkaan sovi unohtaa sähköposteja, kirjeitä, kortteja ja savumerkkejä. Mutta onko kaikki toi tarpeellista tai ennemminki välttämätöntä. Haittaako jos ei nykypäivänä ole tavoitettavissa? No kyllä haittaa. Miten kukaan jaksaa tollasta? Koska tulee raja vastaan? Kuvat otettu kuviksessa peura ja katunäkymä kotiin lampsiessa. Ens viikolla vihdoin tet. Jeah. Mutta nyt nukkumaa ja vähän äkkiä, Helena. Tänään lupaan olla välittämättä ja valittamatta väsymyksestä, koska vapaaehtosesti oon vielä hereillä.