Clap along if you feel like happiness is the truth

Mä oon onnellinen. Mä oon tyytyväinen mun elämään tällä hetkellä. Mun elämään kuuluu hyviä ihmisiä ja asioita. Mun elämä ei kuitenkaan ole täydellistä. Se kuuluu asiaan. Lomalla oon saanu levätä, nukkua ja rentoutua. En oo enää stressaantunut tai väsynyt. Olo on hyvä. En murehdi huomenna koittavasta arjen pyörityksestä. Paitsi tietenkin mulla on yks englannin esitelmä vielä vähän vaiheessa, mutta tänään ei oo sille aikaa. Tänään mä nautin elämästä. Ihastelen mun siistiä huonetta ja itte maalaamaa pääkalloa. Juon teetä ja luen kirjaa. Selailen weheartit:ssä kuvia. Kuuntelen Spotifystä hyvää musaa. Teen asioita, jotka tuntuu sillä hetkellä hyviltä. Pidän päällä kirpputorilta ostettua hämmästyttävän lämmintä ja pehmeää neuletta.

Ei kai tähän oo mitään lisättävää. Mä oon mä. Ja se riittää. Ja viikon päästä on jo kevät. Toivottavasti pakkasia ja lunta ei tuu enää yhtään lisää.

Älkääkä edes muistuttako, että oon menossa ens vuonna lukioon

Takana melkein kuukauden hiljasuus. Ei oo ollu mitään sanottavaa. Oon tehny paljon koulujuttuja viime aikoina. Tosi paljon. Oon stressannu koulujutuista, ehkä turhankin kanssa. Oon ollu rättiväsyny. En oo saanu tehtyä muuta kuin käytyä koulussa ja koulun jälkeen kokeisiin lukua tai muiden projektien parissa häärimistä. Kalevalaprojekti esimerkiksi söi mukavasti aikaa. Samoin tämän viikon neljä koetta, joista viimeseen mun pitäis olla parhaillaankin lukemassa. Ah, niin ihana ranska on nimittäin jäljellä huomenna. Ja ainiin kunnianhimoisena ihmisenä aloitin kässän päättötyöksi neuletakkia. Ei ihan tuu valmistumaan pelkillä kässän tunneilla, joten siitäkin tulee mukavasti tekemistä kotiin. Ja on tullutkin. Paljon. Monta tuntia oon sen parissa viettänyt. Onneks huomenna alkaa loma. Kauan ja paljon odotettu loma. Viikko hengähdystaukoa kuulostaa paremmalta kuin hyvältä. En voi edes ymmärtää, miten voin olla näin väsynyt ja tympääntyny kouluun. Ei vaan jaksais kiinnostaa, mutta silti yritän parhaani saadakseni hyviä numeroita. Koulussa opiskellaan siis vain numeroita varten. Tai sellasen käsityksen mä oon saanut. Koska on niin suuri määrä tietoa, mitä ei todennäköisesti edes tule koskaan tarvitsemaan, mutta silti se tieto pitää osata. Ainakin kokeeseen asti. Yhteishakukin on kohta. Alkaa heti loman jälkeen. Onneks tiedän minne hakea. Tai ainakin kuvittelen tietäväni. Lähilukio se on joka mitä todennäköisimmin mua ens vuonna odottaa. Vaikka vaihtoehto B:kin kolkuttelee.

Nyt toi ranskan kirja kyllä huutaa niin kovasti huomion kipeyttä, että kai pitää mennä lepyttelemään sitä.