Kaikella on tarkoituksensa

Käynti lääkärissä. Kolme röntgen-kuvaa. Kuus viikkoa liikuntakieltoa. Polvituki jalkaan. Kahen viikon jälkeen kontrollikäynti. Sen jälkeen aika fysioterapeutille. Kuntoutusprosessi edessä. Ainakin kuus viikkoa ilman jalkapalloa.

Ja kaikki tuo yllä oleva sen takia, että lauantaina päätin käydä isoisän mökillä ollessa katsomassa puhelintani, joka oli latauksessa mökin yläkerrassa. Puhelimeen ei edes ollut tullut uusia ilmotuksia, mutta portaita astellessa alas jalka petti alta. Siitä sitte sohvalle, jalka pystyyn ja kylmää ja vähän äkkiä. Parin tunnin päästä kävästiin ensiavussa, mutta eihän mua siellä voitu kohdella hyvin, sillä olin ulkopaikkakuntalainen. Luonnollisestikkin käskettiin napsimaan buranaa ja mennä sohvalle kattomaan vaikka telkkaria. Kolme päivää elin epätietoudessa ja tänään saatiin aika yksityiselle. Parissa minuutissa lääkäri totes: "Joo polvilumpio on menny sijoiltaan ja sen lisäks on ensimmäisen asteen sivusidevamma." Joopa joo. Siinä sitte meni loppuloman suunnitelmat kuperkeikkaa...

Mun mielestä kaikella on tarkoituksensa. Mutta samaa mieltä en ollu sinä hetkenä, kun makasin sohvalla hernemaissipaprika-pussi polven päällä. Tänään kuitenkin samalla, kun tätä postausta oon kirjoittanut, on tuonkin tapaturman tarkoitus selventynyt. Nyt mulla on kuus viikkoa oikeesti miettiä mikä on tärkeetä ja mikä ei. Ja miettiä ja pohdiskella asioita, jotka on pääkoppaani vaivannu. Ja myös mihin haluan vapaa-aikaani käyttää. Nyt on myös aikaa panostaa blogiin.

On kuitenki aika älytöntä, miten pienessä ajassa kaikki voi muuttua. Omalla kohdalle se tarkoittaa lähinnä vain paria seuraavaa kuukautta. Mutta toisilla se voi vaikuttaa merkittävästi koko loppuelämää. Joutumalla esimerkiksi kolariin, voi seurauksena olla halvaantuminen tai jopa kuolema. On siis syytä olla iloinen, että ei omalle kohdalle sattunut mitään tuon vakavampaa.

Mitä silmät ei nää sen sydän ymmärtää

Lause, jota sain ennen riparia kuulla moneltakin ihmiseltä, menee näin: "Ripari oli mun elämäni paras viikko." En uskonu, että omalla osalla se olis toteutunu. Mutta todellakin. Viime viikko oli tähän astisen elämäni parhain.
Ihan alussa, kun kaikki oli uutta fiilis ei ollut kovin hyvä. Tunsin itteni ulkopuoliseks ja tiivis päivärytmi ei tuntunu hyvältä ajatukselta sen jälkeen ku oli viettäny viis aiempaa viikkoa "nukun millon huvittaa ja teen mitä huvittaa" -meiningillä. Jää alkoi kuitenki sulamaan ja loppujen lopuksi oltii kaikki yhtä suurta perhettä.

Tutustuin kahteen ennalta tuntemattomaan ihmiseen älyttömän hyvin ja niistä tuli todella rakkaita. Samalla opin myös tuntemaan vanhaa kaveria entistä paremmin. Voisin jopa väittää, että nuo kolme ihmistä tulee pysymään elämässäni pitkälle tulevaisuuteen. Huumorintaju oli uskomattoman samanlaista ja kärhämiä ei ollut. Vaikka kolmen muun kanssa muutaman neliön kopin jakaminen luulis niitä aiheuttavan edes jonkin verran. Mutta ei. Kertaakaan ei tullu sanomista toisille.
Aika meni uskomattoman nopeesti. Hetket vaan lipu kädestä. En voi ymmärtää, että nyt se on ohi. En halua uskoa sitä. Sillä porukalla nähään enää vaivaset kaks kertaa. Konfisharkoissa ja ite konfirmaatiossa, joka on ens viikon lauantaina ja tänään kävin iskän kaverin luona rippikuvassa. Huomenna päiväreissu Tallinnaan. Viikonlopuks sukulaisia kattomaan mökille. Siinähän kesä taas vierähtää ja koulutki alkaa kohta.

Tärkeä asia, minkä hiffasin viime viikon aikana oli se, että kaverisuhteita pitää vaalia. En halua enää homehtua aina kotona, vaan mennä ja tehdä. Tahon tutustua uusiin ihmisiin ja viettää nykyisten kanssa enemmän aikaa. Haluun oppia myös elämään hetkessä. Nuorena jaksaa mennä ja tehdä. Se pitää hyödyntää.

Tämmöstä tällä kertaa

Löysin täydellisesti istuvat farkkushortsit UFF'lta. Viis euroa makso ja en epäröiny hetkeäkään jääkö ne sinne nurkkaan roikkumaan vai lähteekö mukaan. Tottakai piti kipittää kassan kautta pois. Ku pääsin kotiin ja vähän aikaa kattelin noita ja pyörittelin käsissäni nii synty idea. Nää kaipaa pitsiä. Eihän siinä muu auttanut ku ettiä laatikoissa pyöriny pitsin pala, lankaa ja neula. Toki olis noi voinu koneellakin ommella, mutta päädyin kuitenki käsin ompeluun, koska en jaksanu kaivaa ompelukonetta esille. Sitä paitsi toi pitsi olis pitäny harsia ensin kiinni ja sitten ommella, joten miksei sitte saman tien ompele käsin sitä kunnolla.

Ideana tää ei todellakaan ole mikään uus, mutta silti tosi kiva ja helppo toteuttaa. Aikaa meni kokonaisuudessaan varmaan maksimissaan 2h. En siis sekuntikellon kanssa ottanut aikaa, siksi noin suurpiirteinen arvio. Ja sitten kun noihin kyllästyy niin ratkoja vaan käteen ja on taas simppelit farkkushortsit ilman ylimääräsiä pitsejä. Sama juttu, jos noi pitsit vaikka repee tai menee muuten pilalle. Pois ottaminen ei tule olemaan hankalaa. Ja ei farkkuun jää pahoja jälkiäkään se, kun on sen verran paksua kangasta. Se on myös sen verran paksua kangasta, että yks silmäneula meni rikkikin noita ommelless, mutta tekevälle sattuu. Ja voin sanoa, et terävä neula kyllä pistää helposti reiänki sormeen, mutta siltä ei voi välttyä. :D

Välillä ideat syntyy vasta sillon, ku joku niitä nenän alle tyrkyttää. Eli jos itekkin yhtään tämmösistä tykkäät niin kaiva kätköistä neula, lankaa ja pala kangasta, jonka ei tartte olla pitsiä. Kankaassa tärkeintä on kuitenkin se, että tykkäät siitä itte ja kovin paksu kangas ei kuitenkaan ole loistovalinta, sillä ompelussa tulee silloin hankaluuksia.

ps. tämä postaus on ajastettu. :>

Matkaan lähden

Maanantaina lähen matkalle. Määränpää on niinkin lähellä kuin parinkymmenen kilometrin päässä. Rippileirille olen siis menossa. Pakkaukset on jo lähestulkoon valmiina. Myönnettäköön kyllä, että laukku kuva on osittain lavastettu. Nimittäin kaikki tarpeellinen ei ole vielä laukussa, kuten hammasharja ja -tahna, puhelimen laturi tai kynsiviila. Kyllä ne tänään, nyt kun on jo sunnuntai, ehtii. Kuhan vaan muistaa.

Vaikka rippileirille olenkin menossa ei uskonto ole mikään iso osa mun elämää, eikä Jumala ole isossa roolissa. En halua kuitenkaan sen enempää asiaan ottaa ainakaan vielä täällä kantaa. Ehkä sitten myöhemmin oman postauksen verran. Saa nähdä.

Pointtina oli kuitenkin ilmoitta, että palaan linjoille 15. päivä ja sen jälkeen musta saattaa jotain kuuluakkin. Toki yksi postaus on ajastettuna myös tulossa. Haaveilin useamman tekemisestä, mutta aika loppui kesken. Tai no oikeammin käytin aikani muuhun. Esimerkiksi Serranon perheen kattomiseen Areenasta, sitä kun tulee yksi jakso päivässä sinne. Tai saattoipa tunti jos toinenkin vierähtää nukkuessa ja tekemättä mitään.

Oma valtakuntani

Näkymä ovelta oikealle.

Tervetuloa mun omaan valtakuntaan, mun ikiomaan huoneeseen. Mulla on aina ollu oma huone. Tai no sillon vauvana ei tainnu olla, mut siitä ei pahemmin ole muistikuvia. Oon tosi kiitollinen siitä, etten oo joutunut jakamaan huonetta kenenkään kanssa.

Muitten mielestä mun tavarat ei ehkä ihan aina ole järjestyksessä ja oikeilla paikoilla, mutta ne on sillon osallisena hallittuun kaaokseen. Ja aina oon kaiken tarpeellisen löytäny jos se vaan on ollu siellä muiden joukossa. Useimmiten kun en löydä jotain, sillon se ei tosiaankaa ole huoneessani vaan jossain muualla. Tällä hetkellä tää huone on siis normaalista poiketen siisti ja siksipä halusin tehä huonepostauksen.

Tää on oven vierestä. Siis ovi on tossa sydämen vasemmalla puolella. Kuvat oon ottanu ite. (Paitsi viis niistä. Kolmessa oon ite ja kaks on ottanu mun isä ja veli, jotka kävi Thaimaassa yhellä vuorella, jonne en ite jaksanu kivuta. Ykskään ei siis ole netistä.)

Muutettiin tähän taloon noin neljä ja puol vuotta sitten ja vanhasta huoneesta mukaan tuli vaan noi Ikean lipastot. Tollasia samanlaisia vaatekaappeja on meiän talossa kolme. Ne tuli tän asunnon mukana ja on tosi kivoja. Noi oven korkuset peilit on käteviä. Sitte ku ovet avaa ne saa sillai, et näät toisen peilin kautta toiseen peiliin. Eli näkee myös miltä näyttää takaa päin. Eli siis yks ovi on kahesta palasta tehty eli se taittuu tosta keskeltä. Sängyn sain isovanhemmilta, kun se jäi niille ylimääräseks muutossa. Ja tossahan on sellanen kiva ominaisuus, että siinä on moottori, joten molempia päitä saa nostettua. :D

Tässä mun rakas datauspisteeni.

Tyylikkyys ei oo se juttu mun huoneessa. Käytännöllisyys on paljon suuremmassa osassa. Sisustaminen on toisinaan ihan mukavaa ja mun kohdalla se lähinnä on sitä, että vaihdan huoneen järjestystä ja vaihdan tavaroita lipastojen ja pöydän päällä. Vihreetä löytyy aika paljon, koska se sattu olemaan mun lempiväri joskus kuus vuotta sitten. Oon saanu ton ihanan karvamaton synttärilahjaks ajat sitten ja se on vieläki yhtä ihana, ku sillon ku sen sai asettaa ekaa kertaa lattialle ja paljain varpain kävellä siinä. Vaikka vihree ei olekkaan enää niin suuressa suosiossa niin ei se mua yhtään haittaakkaan, että vihreää löytyy niin paljon.

Seinällä kaikki Postcrossingin kautta saamani kortit. Postcrossing on tosi helppo ja mukava harrastus. Suosittelen muillekkin!

Rakastan mun huonetta. Vaikka se on pieni ja vaikka vaatekaappikin on pieni. Ainakin verrattuna siihen, että mun vanhassa huoneessa oli yhteensä kolme vaatekaappia. Eniten koko huoneessa tykkään tosta mun rakkaasta matosta, valokuvaseinästä ja maailman kartta -tyynystä, joka muuten on Jyskistä, jos jota kuta kiinnostaa. Eniten taasen vihaan johtoröykkiötä työpöydän alla ja kynälaatikoston takana. Sitä solmukasaa ei kyllä koskaan saa kesytettyä.

Oon laittanu kolme kappaletta valkosia origamikurkia ikkunan eteen roikkumaan ja ne näkyykin tossa ekassa kuvassa epämääräsinä viivoina. Verhotangosta taaseen roikkuu ikkunan vieressä kaks keltaista ja kaks vihreää origamikurkea. Tää yksilö selvästi haaveilee lentämisestä ikkunan toisella puolella.

ps. saa kommentoida. :>

Olen onnellinen mitä sä luulit

Perkasin tänään pakastettavia mansikoita, kun kuulin samalla ulkoa jyrinää. Muutaman kerran jyrisi ja sen jälkeen taivas täyttyikin pilvistä. Alkoi sataa. Istuin keittiön pöydän ääressä, joka on ikkunan alla. Vettä tuli kuin saavista kaatamalla & Esterin silmäkulmasta (niin kuin joku selostaja sen kerran hienosti ilmaisi televisioon sopivalla tavalla). Yhtäkkiä tuli käsky iskältä, että kukkia pitää mennä siirtämään ulos katoksen alle. Rännien tulviessa yli ei amppelikukat oikein tykänneet niin suuresta määrästä vettä. Kukat pääsi turvaan, mutta minä sainkin parhaimmista parhaimman idean. Menen seisomaan sateeseen. Ja se olikin sitten menoa.

Rakastan sadetta. Rakastan sitä tuoksua joka tulee kun asfaltti kastuu ensimmäisistä pisaroista. Rakastan veden ropinaa. Rakastan sitä näkyä, kun pisarat tanssivat lätäköissä. Rakastan sitä mahtavaa ja raikasta fiilistä sateen jälkeen. Rakastan.

Mutta silloin kun pitäisi päästä ihmisen näköisenä paikasta A paikkaan B ilman sateenvarjoa, ei rakkaus näytä parhaimpia puoliaan tai silloin kun sade kastelee koko laukun sisällön. Mutta noin niinkun muuten rakastan sadetta.

Aikani sateessa seisottua päätin käydä katsomassa miltä viereinen tie näyttää. Se kun oli lainehtinut vielä silloin kun olin sisällä ihmetellyt sadetta. Ja kyllä, tie lainehti vielä enemmän. Vesi virtasi loivaa alamäkeä alas päin minkä kerkesi. Tilanteen tarkistettuani otin juoksuaskeleen ja toisen ja kolmannen. Juoksin ympäri pihaa kuin pieni lapsi ja riemuidiootin ilme naamalla. Kun sade lopulta hellitti lähdin sisälle. Sainpahan ainakin hyvän syyn mennä suihkuun. Äitikin tokaisi: "Onko sulla kaikki ihan kunnossa?" Ja minä siihen sitte vastasin: "On on, mä vaan rakastan sadetta."

Olin oikeesti onnellinen sateessa. Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla. Se pitää kokea. Se oli mahtavaa. Suosittelen.