Reunustraakkipuu

Reunustraakkipuu tuntuu olevan ainut asia mun huoneessa, joka elää. Mä en elä, mun kasvini elää. Tällaselle toivottomalle viherpeukalolle kovin kummallinen tilanne. Kaikki tuntuu kovin sekavalta tällä hetkellä. Nää kuvat tässä postauksessa kuvaa enemmän kuin hyvin mun tän hetkistä korvien välin olotilaa. Unen puutetta se kai vaan on, mutta ei mulla ole tarpeeksi aikaa nukkua ja vaikka oliskin, en raaski kaikkea aikaa sentään nukkumiseen käyttää.


Mutta tällä hetkellä eletään jännittäviä aikoja. Meille majoittuu kolmen viikon päästä ranskalainen opiskelija viikoksi lukion kautta. Eilen saatiin vihdoinkin majoitettavien yhteystiedot ja tällä hetkellä elän odotuksenkuplassa. Odotan heidän vierailuaan ja majoittamista, mutta tällä hetkellä kyllä enemmän meillä majoittuvan tytön sähköpostilla tulevaa vastausta. Kaikki tuntuu uudelta ja jännittävältä. Onpahan ainakin yksi syy puskea koeviikko tsempillä läpi. Eikä sovi unohtaa myöskään meidän Ranskaan vastavierailun odottamista, minkä aika koittaa joskus kevään puolella, huhtikuussa todennäköisesti.

Pientä stressin puutetta ei pääse kyllä tulemaan. Pikkasen juurikin ranskalaisten viikon visiitissä jännittää mahdollisesti yhteisen kielen puute. Minä en osaa kahden vuoden ranskan opiskelujen jälkeen ranskaa esittäytymisen ja patongin rakastamisen ilmaisemisen lisäksi käytännössä ollenkaan. Mutta meillä majoittuva tyttö ei välttämättä osaa englantia. Ainakaan hirmuisen hyvin. Mutta onhan nykymaailmassa toki sähköset sanakirjat aina taskussa, mutta kovin syvällisiä keskusteluja ei pysty Google translate toteuttamaan. Sääli. Pidetään peukut pystyssä, että yhteinen kieli löytyy molemmilta ja sujuva puhe ei viikon aikana katkea. Oonhan mä ainakin hetkittäin toivoton papupata puhumisen suhteen.

Onneksi huomenna on sentään perjantai ja viikonloppu kolkuttaa ovella. Ja ehkä mun postauksiin tulee joskus myös järki mukaan. Nyt on kyllä aika mennä moikkaamaan äikän tekstilajiportfolion materiaalia ja bilsan läksyjä.