Viikonloppu on kohta taas ohi. Valitettavasti. Odotin innolla tiistaista asti viikonloppua ja silti se lipui sormien välistä. Kellon viisarit juoksivat eteenpäin ja olin kykenemätön aikaansaamaan mitään. Eilinen kului karavaanimessuilla Turussa. Oli pienimuotoinen virheliike lähteä mukaan. Eikä edes niin pieni. Tänään en oo tehny mitään. En mitään. Surullista. Kello on kohta vasta kuus vaikka pimeys ulkona antaa olettaa, kellon huitelevan yhdeksän tienoilla.
Huomenna pitäis taas reippaana lähteä kouluun. Ja niin myös tiistaina, keskiviikkona, torstaina kuin perjantainakin. Teen asioista liian isoja juttuja. Tiedostamatta stressaan jo pelkästään kouluun menemisestä. Kuvittelen sinisilmäisesti, että voisin elää täydellistä elämää. Vaikka tiedän hyvin, ettei se ole mahdollista. Nautin pienistä asioista, mutta jälkeen päin ajattelen, miksen nauttinu enempää. Mikään ei oo tarpeeks. Mikään ei oo riittävästi. Mutta miks? Miksen vaan voi olla tyytyväinen siihen millasta mun elämä nyt on. Ei siinäkään mitään valittamista ole.
Kuten oon ite todennu haluun elää samaan tahtiin Jukka Pojan biisien kanssa. En kuunnellen Jukka Pojan tuotantoa. Haluun elää rennosti, mutta pirteesti. Rentoa, energistä, ilosta ja letkeetä. Stressaamatta elämästä liikaa. Siinä jotain tavoteltavaa. Ainiin piti olla tavottelematta mitään. Ja odottamatta liikoja. Ehkä vielä joskus. Onhan mulla tässä vielä loppuelämä aikaa.
Ylös, ulos ja lenkille. Otan itseäni about nyt niskasta kiinni ja raahaan itseni ulos lenkille. Vaikka väkisin.
Snow came and it's a bit lighter! But you are right, when it is darker outside at the evenings, you aren't able to do anything, because you already think that it's late. And I agree that you stress too much! (toivottavasti osasin ees jotai enkä tiiä mistä tää enkuks kirjottaminen tuli :D)
VastaaPoistahihi. kiitos kaunis kommentista. oon samaa mieltä. :---D
Poista