Ai mikä se sellanen loma oikein on?

Nytten, kun on kesä, tiedotusvälineillä ei pahemmin uutisia riitä. Kärpäsestä tehdään härkänen ja tikusta saadaan paljon asiaa. Mökkeily, helteet tai vaihtoehtoisesti huono sää, matkustelu, vapaus, rentoutuminen ja se tärkein LOMA.

Aloitin kesätyöt viikkoa ennen koulun loppua sen sijaan, että olisin tehnyt jossakin ilmasta duunia tetin muodossa. Ja mun työt loppuu ensimmäinen päivä elokuuta. Ja seitsemäs päivä alkaakin jo koulu täällä päin. Toki se siis oli täysin mun oma valinta, että pidän vain kolme päivää vapaata kesän aikana. (Eihän sitä voi laskea edes lomaksi?) Kyllähän mäkin nauttisin siitä lomasta näillä keleillä, mutta kun sitä ei ole, niin onko sitä veistä sitten käännettävä koko ajan siellä haavassa. (Tai ehkä mä vaan kateellisena kuulen lomajutut viis kertaa muita juttuja paremmin.) Tällä hetkellä koko ajan, jatkuvalla syötöllä, ihmiset jauhaa lomasta ja suunnitelmistaan. Niin omat vanhemmat, kaverit ja jopa radiojuontajat (joiden juttuja kuuntelen töissä sen kahdeksan tuntia). Pliis, vaikka onkin kesä, niin eikö yleisesti voisi keskustelun aiheina olla jotain muuta? Vaikka jotakin yhteiskunnallisia kysymyksiä? Vaikka sitten sieltä "keveämmästä" päästä... Ja tässä maailmassa on niin paljon eri asioita, jotka pitäs rohkeasti vaan nostaa sinne ihmisten kahvipöytäkeskusteluihin.

Tehdäänpä tikusta vielä lisää asiaa. (Kun nyt näköjään itsekin sorruin siihen...) Tää kesä jos joku on opettanut mulle ja paljon. Ensinnäkin toki oon oppinut, miten juuri kyseisessä paikassa sitä ite työtä tehdään, mutta sen lisäks oon oppinut (tai pikemminkin pitäis varmaan sanoa, että ymmärtäny) niin paljon töistä, yhteiskunnasta ja ennen kaikkea ittesäni. Kaiken tuon avaaminen vaatii peräti oman postauksen, mutta tiivistetysti sanottakoon: työn, jota haluan sitten isona tehdä, on tarjottava haasteita ja olisi melkein välttämätöntä, että saan vaihtoehtoisesti tuottaa sisältöä joko kirjoittamalla tai puhumalla. Ja se monien kammoksuma konttorirottaus kaheksasta neljään kuulostaa ainakin ihan ookoolta. Mutta ei, sitä mä en vielä tiedä, että mikä mä sitten haluan olla isona.

Ja todettakoon vielä lisäksi, että vaikka olen kiltisti töitä tehnyt ja tehokkaasti tahkonnut kankaita istuimien ympärille tänään tuli seinä vastaan töissä. Pyörrytti, oksetti, olo oli muutenkin kuin katujyrän alle jäänyt ja kärsimykseni taisi paistaa aika kauas. Kolmen erittäin tuskasen tunnin ja tiiminvetäjän kanssa pidetyn pienen keskustelun jälkeen päädyttiin tulokseen, että mun on parempi lähteä kotiin huilaamaan. Huomenna sitten taas uudella innolla töihin (jos joku tauti olisi oikeasti iskenyt, niin  lääkäriin olis ollut suunta). Tajusinpas sen, että ei tuo työnteko mitään lasten leikkiä todellakaan ole. Kroppani taisi antaa vinkin, että otapas vähän iisimmin ja pidä huolta itestäs.

Oon toki mäkin joskus lomaillut. Sillon on ollu aikaa kuvata _mökillä_ kukkiakin.