Kaikella on tarkoituksensa

Käynti lääkärissä. Kolme röntgen-kuvaa. Kuus viikkoa liikuntakieltoa. Polvituki jalkaan. Kahen viikon jälkeen kontrollikäynti. Sen jälkeen aika fysioterapeutille. Kuntoutusprosessi edessä. Ainakin kuus viikkoa ilman jalkapalloa.

Ja kaikki tuo yllä oleva sen takia, että lauantaina päätin käydä isoisän mökillä ollessa katsomassa puhelintani, joka oli latauksessa mökin yläkerrassa. Puhelimeen ei edes ollut tullut uusia ilmotuksia, mutta portaita astellessa alas jalka petti alta. Siitä sitte sohvalle, jalka pystyyn ja kylmää ja vähän äkkiä. Parin tunnin päästä kävästiin ensiavussa, mutta eihän mua siellä voitu kohdella hyvin, sillä olin ulkopaikkakuntalainen. Luonnollisestikkin käskettiin napsimaan buranaa ja mennä sohvalle kattomaan vaikka telkkaria. Kolme päivää elin epätietoudessa ja tänään saatiin aika yksityiselle. Parissa minuutissa lääkäri totes: "Joo polvilumpio on menny sijoiltaan ja sen lisäks on ensimmäisen asteen sivusidevamma." Joopa joo. Siinä sitte meni loppuloman suunnitelmat kuperkeikkaa...

Mun mielestä kaikella on tarkoituksensa. Mutta samaa mieltä en ollu sinä hetkenä, kun makasin sohvalla hernemaissipaprika-pussi polven päällä. Tänään kuitenkin samalla, kun tätä postausta oon kirjoittanut, on tuonkin tapaturman tarkoitus selventynyt. Nyt mulla on kuus viikkoa oikeesti miettiä mikä on tärkeetä ja mikä ei. Ja miettiä ja pohdiskella asioita, jotka on pääkoppaani vaivannu. Ja myös mihin haluan vapaa-aikaani käyttää. Nyt on myös aikaa panostaa blogiin.

On kuitenki aika älytöntä, miten pienessä ajassa kaikki voi muuttua. Omalla kohdalle se tarkoittaa lähinnä vain paria seuraavaa kuukautta. Mutta toisilla se voi vaikuttaa merkittävästi koko loppuelämää. Joutumalla esimerkiksi kolariin, voi seurauksena olla halvaantuminen tai jopa kuolema. On siis syytä olla iloinen, että ei omalle kohdalle sattunut mitään tuon vakavampaa.