Jos sanot mitä sattuu, se sattuu mitä sanot

Mä oon mä enkä muuks muutu.

Mä en tiedä miks, mutta en tykkää puhua kiusaamisesta. Kiusaamisen vastustaminen on kovin trendikästä tällä hetkellä sekä todella tärkeää. Mutta haluaisin niin kovasti kyseenalaistaa paria asiaa. Tuntuu nimittäin siltä, että kaikki vastustaa täysin rinnoin kiusaamista ja on sitä vastaan. Niin kyllä minäkin. Mutta. Aihe, jota samaiset ihmiset eivät tule useinkaan ajatelleeksi on se, että mikä laskettaneen kiusaamiseksi. Eihän kiusaamisen kyseenalaistaminen tunnu olevan edes sallittua. Mutta kaikkea pitää voida kyseenalaistaa ja katsoa monelta kantilta.

Periaatteessahan kiusaamiseksi laskettaneen kaikki, jonka toinen osapuoli sellaiseksi kokee. Oli se sitten mitä tahansa. Mutta voiko kiusaamista olla myös toisen tekojen kiusaamiseksi väittäminen? Siis jos Maija vaikka syö omenaa, niin voiko Matti sanoa Maijan kiusaavan häntä syömällä omenaa Matin itse ollessa allerginen omenalle. Mutta voiko Maija sanoa Matin kiusaavan häntä väittämällä Maijan omenan syöntiä kiusaamiseks? Ehkä hieman monimutkainen kysymys, mutta niin on sekin, että mikä laskettaneen kiusaamiseksi.

Toisaalta on myös kiusaamista, jonka itse ainakin lasken aina kiusaamiseksi. Nimittely. Ja nimenomaa ikävin sanoin nimittely. Ja sitä vastustaakin Suomen lukiolaisten liiton #kutsumua-kampanja. Ja sen takana voin seistä itsekin. Nimittely, kun on kiusaamista ja piste.

Jokainen, oikeasti jokainen, on kiusaaja ja kiusattu jossain välissä elämää. Siksi ei tulisi tuomita kiusaajia. Vaan miettiä enemminkin heidän kohdallaan, että miksi?